T2006/2007 kauden 2020-21 ensimmäiset yläkoululeiritysvalinnat

Yläkoululeiritykset ovat osa maajoukkuepolkua, jonka tarkoitus on auttaa nuoria kasvamaan urheilijoiksi. Leiritykset ovat olympiakomitean koordinoima ja hyväksymä leiritysmalli, jonka järjestävät yhteistyössä urheiluopistot, urheiluakatemiat ja lajiliitot. Yläkoululeirien tavoitteena on auttaa huipulle pyrkiviä urheilijoita ja heidän valmentautumista sekä tukea urheilijoiden opiskelua.

Käsipallon yläkoululeirityksiä järjestetään 4 per ikäluokka. Jokaiselle leirille osallistuu noin 50 pelaajaa. Pelaajat leireille valitaan yhteistyössä liiton ja seurojen valmentajien kanssa.

Kaudelle 2020-2021 leiritykseen ilmoitettuja pelaajia on huomattavan paljon, paikkamääristä johtuen joudumme kierrättämään pelaajia ison määrän. Jos kutsua ei ensimmäiselle leirille tule, ei kannata luovuttaa, kaikki ilmoitetut pelaajat pääsevät kauden jossain vaiheessa leirille mukaan.

Asenne ja motivaatio kehittyä urheilijana ovat kriteerit, joiden mukaan pelaajat valitaan leirille. Lajitaidot, pituus ja kätisyys katsotaan hyödyksi.

Tytöt 2006/2007 osallistuvat ensimmäiseen kansainväliseen kilpailuunsa maajoukkueen Göteborgissa kesällä 2022, kun siellä pelataan European Open -turnaus.

Kesällä 2021 tytöt 2006 ja 2007 osallistuvat maailman suurimpaan kansainväliseen turnaukseen, Partille-cupiin, Team Kisakallio nimellä.

Käytäntö:

Yläkoululeirit alkavat maanantaiaamuna ja päättyvät torstai-iltana. Leirien aikana nuoret saavat opetusta liiton lajivalmentajilta sekä Kisakallion valmentajilta ja opettajilta. Leirit järjestetään yhteistyössä koulujen kanssa ja nuoret tekevät koulutehtäviä leirien aikana. Kouluyhteistyön takaamiseksi seurojen on hyvä olla yhteydessä kouluihin ja tähän saa tukea lajiliiton yhteyshenkilöiltä.

Leirien sisältö ja painopisteet:

Lajitaidot 10h

Lajiliiton linjaukset

Seuranta / mittarit – lajiliitot

Fyysinen valmennus + testaukset 10h

Lajiliiton linjaukset

Seuranta / mittarit – lajiliitot

Elämänhallinta 10h

Henkilökohtainen itsensä kehittäminen

Psyykkinen valmennus

Ravintovalmennus

Ajan hallinta (vrk/viikkorytmi)

Sosiaalinen elämä

Itsenäinen toiminta / vastuu

Seuranta / mittarit – valtakunnallinen

Kouluasiat 15h

Jatko-opinnot

Yhteistyö koulujen kanssa

Seuranta / mittarit – valtakunnallinen

Ilmoittautuminen leirille:

Ilmoittautumiseen liittyvä info, ilmoittautumislinkit sekä kaikki leireihin liittyvä materiaali on koottuna omalle leirikohtaiselle nettisivulleen. Leirikohtaiset sivut aukeavat noin 1 kk ennen leirin alkua, josta pääsette myös ilmoittautumaan leirille. Lähetämme kutsutuille vielä erikseen ilmoittautumislinkin elokuun alussa.

Kisakallion sivuilta pääset tutustumaan tarkemmin yläkoululeiritystoimintaan:

https://www.kisakallio.fi/fi/valmennuskeskus/ylakoululeiritys/ylakoululeiritys

Mikäli et pääse tai halua osallistua leirille, ilmoitattehan siitä pikimmiten jaakko.horelli@finnhandball.net

 

Leirit kaudella 2020-2021

  1. leiri                14.-17.9.2020
  2. leiri                23.-26.11.2020
  3. leiri                1.-4.2.2021
  4. leiri                22.-25.3.2021
  5. leiri                 KV-leiri (lisätietoja myöhemmin)

Ensimmäiselle leirille valitut pelaajat:

Adamsson Li BK-46
Avellan Minea Dicken
Baarman Siri BK-46
Berghäll Sonja Atlas
Berglund Alexandra BK-46
Björkqvist Trine KyIF
Blomqvist Lena PIF
Bolding Felicia HIFK dam
Christiansen Elin Dicken
Degerth Jeanette GrIFK
Ekström Danica Atlas
Ertiö Amanda HIFK dam
Eskelin Isabella GrIFK
Eskelin Alva GrIFK
Fagerlund Frida BK-46
Grundfelt Ellen KyIF
Hagman Sofia Dicken
Holmberg Emilia Dicken
Huuhtanen Saga KyIF
Immonen Ia GrIFK
Johansson Freja HIFK dam
Jung Tinja BK-46
Kajasviita Iina SIF
Kallio Stella Atlas
Karlsson Juni Akilles
Karppinen Lotta Atlas
Keinänen Elsa Dicken
Kennedy Chloe HIFK dam
Koskue Ellen HIFK dam
Kyynäräinen Malin HIFK dam
Laakso Saara Cocks
Laakso Seela Cocks
Langhoff Livia Akilles
Le Grand Ellen PIF
Lindbom Hilda SIF
Lindén Moa BK-46
Lindroos Lotta ÅIFK
Lindström Amanda PIF
Lähteenmäki Ella Cocks
Mecklin Sophie GrIFK
Nikkola Pihla Cocks
Nilsson Venla Dicken
Nordlund Lana HC HIK
Nordström Alisa HC HIK
Nyberg Rebecca PIF
Ojala Pihla KyIF
Parvinen Ida KyIF
Pesonen Pihla Cocks
Pihlajamaa Lilja GrIFK
Rinta-Paavola Vivia Cocks
Roth Tilda HC HIK
Räsänen Madeleine KyIF
Salorinne Kajsa HIFK dam
Siggberg Emilia Dicken
Siivonen Freja PIF
Sjölund Maya Dicken
Sjöstrand Jill Dicken
Sundäng Julia BK-46
Tolsa Ida Akilles
Tolvanen Lina SIF
Vaenerberg Fanny GrIFK
Varjo Ida ÅIFK
Wasström Daniela SIF
Wunsch Nella SIF
Yksjärvi Sini Cocks

Hyvää kesää!

Lisätietoja:

Jaakko Horelli

Koulutuspäällikkö, valmentaja
Mobile + 358 40  631 4154
Email jaakko.horelli@finnhandball.net

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.