Suomen naisilla MM-karsinnan jatkopaikka pelissä lauantaina
Karjaalla pelattava naisten käsipallon MM-karsintaturnaus huipentuu lauantaina pelattavaan otteluun Suomi-Israel. Pelin henki on selvä: Suomi tarvitsee voiton noustakseen turnauksen ykköseksi ja jatkaakseen MM-karsintojen toiseen vaiheeseen.
Suomen kanssa tasapelin torstaina pelannut Viro kohtasi perjantaina Israelin. Heti alkuun kahdeksan maalin johdon nykäissyt Israel vei ottelussa voiton maalein 29-22.
– Israel oli parempi, tosin Virosta näkyi, että he olivat väsyneitä torstain ottelusta. Israel pääsi varsinkin alussa kontraamaan todella paljon, Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund arvioi.
Westerlund näkee perjantain perusteella, että Suomella on edessä kova haaste, muttei missään nimessä mahdoton sellainen.
– Saamme kyllä juosta tosissamme. Israelin avauskuusikko on hyvä, mutta jos pystymme heidät väsyttämään, niin penkiltä ei ihan samantasoisia pelaajia ole tilalle nostaa.
– Asetelma on nyt selvä, eikä tarvitse laskea maalieroja. Meille riittää yhden maalin voitto ja vähintään sitä lähdemme hakemaan, Westerlund tiivistää.
Suomella on myös positiivisia uutisia ennen lauantain ratkaisuottelua kolhujen suhteen.
– Corinna Jensen palaa kokoonpanoon. Johanna Hillin tilanne katsotaan vielä aamulla, Westerlund kertoi torstain ottelusta sivussa olleen kaksikon tilanteesta.
MM-karsintaturnauksen ratkaisuottelu Suomi-Israel alkaa Karjaalla lauantaina kello 16.00.










Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre
