Suomen Käsipalloliitto 85 vuotta
Suomen Käsipalloliitto täyttää 23.5. kunnioitettavat 85 vuotta. Liitto perustettiin vuonna 1941, ja vuosikymmenten aikana suomalainen käsipallo on kasvanut vahvaksi lajiyhteisöksi, joka yhdistää pelaajia, valmentajia, erotuomareita, tarkkailijoita, seuratoimijoita, vapaaehtoisia ja kannattajia.
85 vuoden aikana suomalainen käsipallo on kasvanut ja kehittynyt monella tavalla. Laji on muuttunut vauhdikkaammaksi, ammattimaisemmaksi ja näkyvämmäksi, mutta yhteisöllisyys on säilynyt sen ytimessä.
Suomalainen käsipallo uskaltaa tänään katsoa tulevaisuuteen kunnianhimoisesti. Suomen nuorten maajoukkueet ovat ottaneet suuria askeleita eteenpäin, mistä osoituksena on viime vuosina saavutetut kolme EM-lopputurnauspaikkaa. Myös aikuisten maajoukkueet ovat kehittyneet ja aidosti taistelleet paikasta arvokisoissa.
– Suomalainen käsipallo jatkaa vahvaa kehitystään. On ollut erityisen hienoa nähdä, että yhä useampi pelaaja haluaa panostaa käsipalloon tavoitteellisesti ja hakea kehitystä kansainvälisiltä kentiltä, Suomen Käsipalloliiton puheenjohtaja Mika Helaskoski sanoo.
– Liiton tehtävänä on jatkaa lajin kasvun tukemista sekä varmistaa, että valmennus kehittyy laadukkaasti kaikilla tasoilla. Uskomme, että suomalaisella käsipallolla on edessään vielä runsaasti ilonhetkiä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.
Juhlavuosi on ennen kaikkea mahdollisuus kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat olleet mukana rakentamassa suomalaista käsipalloa. Ilman seuroja, vapaaehtoisia ja koko käsipalloyhteisöä ei olisi suomalaista käsipalloa.
Työ lajin kasvattamiseksi jatkuu edelleen – kiitos Sinulle, joka olet mukana viemässä suomalaista käsipalloa eteenpäin.
– Suomen Käsipalloliiton 85-vuotisjuhlaa on tarkoitus viettää syksyllä 2026. Juhlapaikka tarkentuu lähiaikoina, mutta odotamme jo innolla mahdollisuutta juhlistaa yhdessä suomalaisen käsipallon pitkää ja arvokasta historiaa sekä katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen, Helaskoski kertoo.
Haluatko muistaa 85-vuotiasta Suomen Käsipalloliittoa?
Voit halutessasi tehdä lahjoituksen Suomen Käsipalloliiton Jari Henttonen -rahastoon, josta tuetaan taloudellisesti nuoria maajoukkuepelaajia, jotta heillä olisi yhtäläinen mahdollisuus osallistua maajoukkuetoimintaan ja edustaa maatamme.
Suomen Käsipalloliitto ry FI73 2215 1800 0178 11
Viite: Käsipallo 85 vuotta
Hyvää 85-vuotispäivää Suomen Käsipalloliitto!

Aki Ylivarvi







Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Käsipallon Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
EHF Home of Handball (Youtube)
ehfTV
IHF
IHF Education Centre