Suomen Käsipalloliitto 80 vuotta tänään 23.5.2021

Pelipäivä on paras juhlapäivä

Suomen Käsipalloliitto täyttää komeat 80 vuotta tänään sunnuntaina 23.5.2021. Mitä syntymäpäivältä ja juhlavuodelta voisi eniten odottaa? ”Sitä, että pääsemme pelaamaan. Pelipäivä on aina juhlapäivä”, liiton puheenjohtaja Jari Henttonen hymyilee.

Suomen Käsipalloliitto perustettiin toukokuussa 1941 ja ensimmäiset Suomen mestarit kruunattiin kolme vuotta myöhemmin. Jo alkutaipaleella 1944 elettiin dramaattisia aikoja, kun Helsingin suurpommitukset katkaisivat sarjakauden ennen aikojaan.

”Paljon on tapahtunut ja monenlaisia vaiheita eletty 80 vuoden aikana, mutta aina on menty eteenpäin tulipa vastaan mitä vain”, pian 12 vuotta puheenjohtajana toiminut Henttonen tuumii.

Isojen kysymysten äärellä

Henttonen näkee tulevan valoisana, mutta luonnollisesti myös työntäyteisenä. Korona on tuonut elämään ennennäkemättömiä haasteita, joiden myötä harrastajamäärät ovat pudonneet eri palloilulajeissa 10–20 prosenttia. Tämä koskettaa Suomessa kymmeniätuhansia nuoria ja on yhteiskunnallisestikin iso kysymys.

”Käsipallo oli hyvässä nosteessa ja olimme saavuttamassa uutta harrastajaennätystä lisenssien määrissä mitattuna. Katsojamäärissä ehdimme jo uusiin ennätyksiin, kunnes kaikki kilpailutoiminta jouduttiin keskeyttämään keväällä 2020. Pääsarjojen matsit ja maaottelut sentään pelattiin päättyneellä kaudella 2020-21, mutta valitettavasti ilman katsojia”, Henttonen toteaa.

”Olemme jälleen isojen kysymysten äärellä: miten kasvattaa lajia ja lisätä vetovoimaa, miten saada takaisin ne nuoret, jotka koronan takia jättivät urheilun? Harrastajamäärät tulee saada kasvuun, nykyiset seurat vahvoiksi, uusia seuroja synnytettyä ja maantieteellistä aluetta laajennettua. Positiivia merkkejä ja uusia alkuja on havaittavissa, mutta itsestään ei mikään synny.”

Käsipallolla on Henttosen mukaan kaikki valttikortit käsissään vauhdikkaana, nopeana, näyttävänä ja katsojaystävällisenä lajina. ”Kun on hyvälaatuista ja pitkäjänteistä toimintaa, se vetää puoleensa. On vain käärittävä hihat, katsottava eteenpäin, otettava uutta vauhtia ja haettava menestystä.”

Perusrakenteet kunnossa

Henttonen on tyytyväisin mielin siitä, että liiton perusrakenteet ovat kunnossa ja liiton talous tasapainossa. Ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat koko nuoriso- ja koulutustoiminta yläkoululeirityksineen, koulukäsipalloineen, Akatemia-toimintoineen ja nuorisomaajoukkueineen sekä valmentajakoulutuksineen.

”Parasta on, kun nuoret pääsevät jo koulussa harjoittelemaan urheilijan elämää ja näkevät, että opiskelu ja huippu-urheilu sopivat hyvin yhteen. Suunta on oikea, sillä haluamme kasvattaa uusia, entistäkin parempia käsipallosukupolvia sekä tarjota hyvän harrastuksen ja polun edetä vaikka maailman huipulle asti.”

Jos juhlavuoden kunniaksi saa esittää toiveen, Henttonen toivoo tulevaisuuden käsipalloilijalta kunnianhimoa, sitoutumista ja tavoitteellisuutta. ”Näillä mennään pitkälle.”

”Jonkinlaisista onnistumisista kertoo, että opetus- ja kulttuuriministeriön tukemme kasvoi tälle vuodelle enemmän kuin muiden lajien kohdalla. Meillä on myös Olympiakomitean vahva tuki taustallamme, joten olemme varmasti onnistuneet tekemään jotain oikein”, Henttonen tuumii.

Yhteistyötä ja intohimoa

Jotain hyvääkin korona on tuonut tullessaan: yhteistyö on lähentänyt lajiliittoja ja vahvistanut yhteistyötä joukkuelajien kesken entisestään. On palkitsevaa tehdä yhdessä, mikä tuo voimaa ja nopeutta, kun ei tarvitse aina keksiä pyörää yksin uudestaan. Yleinen yhteisöllisyyden tunne on noussut koko lajin parissa uudelle tasolle.

”Koronavuosi on tuonut myös uusia näkökulmia: nyt jos koskaan näemme, miten tärkeää ja arvokasta on päästä harrastamaan, pelaamaan ja katsomaan pelejä livenä. Tätä kaikkea kaipaan itse ja niin varmasti moni muukin. Olen huvikseni laskenut, että jos jonain vuonna kävin katsomassa 130 ottelua, nyt ottelut voi laskea yhden käden sormin”, Henttonen kertoo.

”Vaikka vuosi oli erikoinen, saimme pelattua pääsarjat turvallisesti. Haluan kiittää kaikkia toimijoitamme sekä vapaaehtoisiamme tehdystä työstä raskaana korona-aikana. Suuri kiitos myös kaikkien niiden joukkueiden valmentajille ja toimijoille, jotka ovat jaksaneet venyä ja vetää korvaavia treenejä ulkona, vaikka kilpailutoimintaa ei ollutkaan. Yhteishenki ja intohimo lajia kohtaan ovat kantaneet”.

Historiikki kahdella kielellä

Juhlavuoden kunniaksi Käsipalloliitto julkaisee syksyllä 80-vuotishistoriikin, jota on tehty pari vuotta ja jonka kirjoittajina toimii kaksi Urheilumuseon tutkijaa sekä Urheilumuseon tilastointiin erikoistunut henkilö. Luvassa on koko kahdeksankymppisen taipaleen hetkiä laidasta laitaan sekä jotain ihan uutta.

”Kun ikää on 80 vuotta, on tärkeää laittaa elämän eri vaiheet kansiin ja kirjoihin. Meillä on syvät ja pitkät juuret, joista voimme olla ylpeitä. Historiikin toteuttaminen on urheilukulttuurillisesti merkittävä teko. Kirjaa lukiessaan huomaa, miten olemme Suomessa edistyneet lajin olemassaolon taistelusta läpimurron hakemiseen. Tarjolla on todella mielenkiintoista luettavaa”, Henttonen sanoo.

Historiikki julkaistaan 80-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä. Juhlia ei voida pitää syntymäpäivänä, mutta ehkä myöhemmin syksyllä. Teos tulee myyntiin suomen- ja ruotsinkielisinä versioina.

”Haluamme kunnioittaa vahvaa kaksikielistä perinnettämme. Käsipallo on monelle paras kielikylpy, kuten aikanaan itselleni. Tärkeintä on kuitenkin aina ollut jokaisen pelaajan kunnioittaminen ja mukaan ottaminen. Käsipallo on reilujen ihmisten laji.”

Klassikko: Miltä nyt tuntuu?

Henttosen 12-vuotinen ura liittohallituksen puheenjohtajana on päättymässä, mutta ottamassa samaan aikaan uutta suuntaa. Käsipalloileva elämäntapa jatkuu.

”Olen tehnyt käsipallon parissa kaikkea muuta paitsi maalivahdin hommia, koska sitä en ole uskaltanut. Pukukoppifiilistä ei tarvitse onneksi vieläkään jättää, sillä uusi pelipaikka löytyi nelivuotiskaudeksi 2021–2025 Euroopan käsipalloliiton EHF:n riveistä miesten Nations Committeen jäsenenä. Pidän tätä tunnustuksena koko Suomen käsipallolle.”

Loppuun on otettava klassikkokysymys: Miltä nyt tuntuu?

”Hyvältä tuntuu. Käsipalloliitto on ansainnut paikkansa suomalaisessa urheilumaailmassa ja olemme kansainvälisesti osa lajia, jota pelataan 209 maassa yli 30 miljoonan pelaajan voimin. Ikänä 80 vuotta ei ainakaan tässä tapauksessa ole hidaste. Still going strong.”

Jos haluat merkkipäivän kunniaksi muistaa Suomen Käsipalloliittoa, voit lahjoittaa sinulle sopivan summan liiton tilille. Rahat menevät lyhentämättömänä Jari Henttosen nimellä kulkevaan rahastoon, josta tuetaan nuoria maajoukkuepelaajia.

Suomen Käsipalloliitto FI73 2215 1800 0178 11

Viite: Käsipallo 80 vuotta

Kiitos!

 

TEKSTI Sari Okko