Suomen joukkue EM-karsintaotteluihin Kosovoa vastaan valittu

Suomen naisten maajoukkue jatkaa taisteluaan kohti EM-lopputurnausta maaliskuussa kahdella tärkeällä ottelulla Kosovoa vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan torstaina 5.3. Vantaan Energia Areenalla, ja toinen sunnuntaina 8.3. Kosovon kotikentällä Pristinassa.

Suomi ja Kosovo ovat kohdanneet aiemmin kerran EM-karsinnoissa: vuonna 2015 Suomi voitti Raaseporissa pelatun ottelun lukemin 27–19. Tällä kertaa vastassa on kuitenkin entistä vahvempi Kosovo.

Kohtaamme joukkueen, joka on rankingissa hieman meitä edellä. Olemme asettaneet tavoitteeksi, että olemme karsintojen päätyttyä Kosovon edellä, joten meidän on pystyttävä suoriutumaan huipputasolla, päävalmentaja Tomas Westerlund toteaa.

Maajoukkue kokoontuu valmistautumaan otteluihin Kisakallioon maanantaina 2.3.

Valmistaudumme otteluihin tuttuun tapaan Kisakalliossa ja hiomme yhteispeliä entisestään. Otteluissa puolustuspeli ja vastahyökkäykset ovat erittäin tärkeässä roolissa. Meidän on saatava myös helppoja maaleja vastahyökkäyksistä, jotta voimme asettaa painetta vastustajalle, Westerlund avaa.

Suomen kokoonpano EM-karsintaotteluihin

Maalivahdit
Alexandra Olsson (GrIFK)
Venla Nilsson (Dicken)

Takapelaajat
Ellen Voutilainen (Skuru IK, SWE)
Emma Aarnio (Skuru IK, SWE)
Matilda Peitsaro (Huddinge HK, SWE)
Greta Westerlund (Lugi HF, SWE)
Natascha Foley (HC Rödertal, GER)
Patricia Anckar (BK-46)
Johanna Svanbäck (GrIFK)
Vivia Rinta-Paavola (Cocks)
Ella Paukku (HV Foreholte, NED)

Viivapelaajat
Ella Holopainen (HIFK)
Corinna Jensen (Huddinge HK, SWE)
Cecilia Heinrichs (GrIFK)

Laitapelaajat
Linnea Aula (IF Fjellhammar, NOR)
Freja Siivonen (GrIFK)
Li Adamsson (BK-46)
Ella Saukkonen (HIFK)

Liput kotiotteluun ovat myynnissä Lippuagentin kautta

Toivomme jälleen runsasta yleisöä, kuten edellisessä kotiottelussa Ranskaa vastaan. Tarvitsemme teidän tukeanne, Westerlund painottaa.

Hanki liput nyt!