Slovakia liian kova pala tänään Suomen naisille

Suomi taisteli sinnikkäästi tänään Balatonboglarissa, vaikka menomatka leiriviikolle Unkariin pidentyi päivällä Postin tukilakon vuoksi. Alun perin joukkueen olisi pitänyt olla jo maanantaina Unkarissa, mutta nyt valmistautuminen typistyi kääntymiseen hotellilla ja matkustamiseen 90 kilometrin päähän pelipaikalle.

 

Suomen naiset olivat takaa-ajajina koko ottelun ajan. Suomi sai kurottua slovakiattarien etumatkan erätauolle mentäessä neljään maaliin (14 – 18), mutta toisella jaksolla vastustajat lisäsivät maalieroa tasaisesti, ja lopputulos oli 25 – 37 Slovakialle. Tulos oli sinänsä hyvä Suomen naisille, kun heillä ei vielä ollut yhtään yhteistä harjoitusta uuden päävalmentajan kanssa, ja Slovakia sitävastoin oli leireillyt kuusi päivää ennen ottelua.


Päävalmentaja Tomas Westerlundin kommentit: ”Nihkeän alun jälkeen monia positiivisia asioita pelissä, joita voimme ottaa mukaan. Meillä on toki myös asioita, joiden kanssa on vielä tekemistä. Vaihdoimme kokoonpanoa 20 minuutin välein. Meidän 5-1 puolustus ei alussa onnistunut, mutta silti hyvä aloitus tälle leirille. Taistelimme hyvin ja jatkamme töiden tekemistä”.

 

Annika Näräkän kommentti pelistä: ”Olosuhteet huomioon ottaen taistelimme hyvin. Pelin huonoimmat hetket selittyvät isolta osin sillä, että emme olleet harjoitelleet kertaakaan yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa”.

 

Suomi – Slovakia lopputulos: 25 – 37 (14 – 18).

Suomen maalintekijät: Ella Holopainen 4, Tove Salokivi 4, Emilia Valkamo 3, Lotta Kulju 3, Johanna Hilli 2, Malena Heikkinen 2, Jessika Gammals 2, Erica Gustafsson 1, Ellen Norrgrann 1, Nicolina Fredriksson 1, Annika Näräkkä 1, Jessi Laasio 1.

Suomen naisten maajoukkue pelaa seuraavan ottelunsa Unkarin leiriviikolla perjantaina 29.11., jolloin vastaan asettuu unkarilainen seurajoukkue Alba Fehervar KC.
Joukkue palaa kotimaahan lauantaina.

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.