Pohjolan Omasairaala palvelee entistä paremmin lisenssivakuutuksen haltijoita
Omasairaalan käyttö helpottaa ja nopeuttaa lisenssivakuutuksen haltijoiden asiointia tapaturman sattuessa. Linkin kautta Omasairaalan esittelyvideoon:
https://www.youtube.com/watch?v=TJVXAzPvfq8
OP:n tiedote sairaalaverkoston laajentamisesta:
OP on päättänyt neljän uuden yksityissairaalan avaamisesta Suomeen. Samalla se laajentaa toimintaansa uusille erikoisaloille ja työterveyteen. Valtakunnallista sairaalaverkostoa rakennetaan Pohjola-nimellä.
OP Ryhmä laajeni terveys- ja hyvinvointimarkkinoille vuoden 2013 alusta käynnistämällä Helsingissä täysin omistamansa ortopediaan erikoistuneen Omasairaalan.
– Omasairaala oli meidän avauksemme terveyspalveluissa. Sillä osa-alueella kehittämistarpeet Suomessa ovat merkittävät. Omasairaalan palvelukonsepti, jossa asiakas on kaiken toiminnan keskiössä ja hoitoketju mahdollisimman lyhyt, on jo muokannut koko toimialaa. Maantieteellinen laajenemisemme Uudeltamaalta koko Suomea palvelevaksi toimijaksi sekä työterveyshuollon mukaantulo vahvistavat OPn asemaa edelläkävijänä terveys- ja hyvinvointimarkkinoilla, toteaa OPn pääjohtaja Reijo Karhinen.
– Toiminta on tarkoitus käynnistää ensiksi Tampereella ja Oulussa, sen jälkeen Kuopiossa ja Turussa. Uusien sairaaloiden avattua ovensa valtaosa asiakkaistamme asuu alle kahden tunnin ajomatkan päässä kattavista terveyspalveluistamme.
– Olemme suomalainen toimija ja osuustoiminnallisena yrityksenä päämäärämme ei ole voiton maksimointi. Päätös terveys- ja hyvinvointiliiketoiminnan laajentamisesta sopii hyvin perustehtäväämme, jonka ytimessä korostuu asiakkaittemme sekä talouden että hyvinvoinnin edistäminen.
– Saamamme erinomaisen asiakaspalautteen ja muun kokemuksen perusteella olemme nyt valmiita merkittäviin lisäpanostuksiin. Uskomme terveys- ja hyvinvointipalveluistamme kehittyvän merkittävän uuden toiminta-alueen perinteisten liiketoiminta-alueittemme eli pankki-, vahinkovakuutus- ja varallisuudenhoitoliiketoimintojen rinnalle, Karhinen perustelee.
Lisätietoja:
Omasairaala Oy, toimitusjohtaja Harri Aho, puh. 0400 783 777