P00 joukkueen leirivahvuuteen muutoksia
3.-6.1.2018 maajoukkueleirille kokoontuvan P00 maajoukkueen leirivahvuuteen on tullut muutoksia. Peräti kuusi pelaajaa joukkueen vakiomiehistöstä kärsii eriasteisista loukkaantumisista, joten tilalle on kutsuttu katsastukseen uusia pelaajia. Ikäluokan päätavoitteena vuonna 2018 on 10.-19.8. pelattavat EM-kilpailut Georgian Tbilisissä ja joukkueen rakentaminen alkaakin tammikuun leiriltä. Leiriryhmän vahvuudeksi on muodostunut 20 pelaajaa, joista peräti kuusi on maajoukkuetoiminnassa uusia kasvoja.
”Jos olemme rehellisiä, ei tilanne ole hirveän hyvä juuri nyt. Puhumme 17-vuotiaiden maajoukkueesta ja kuusi pelaajista on loukkaantuneena, loukkaantumiset ovat vielä sattumalta aika vakavia. Pelaajat ovat kuitenkin jo kuntoutumisvaiheessa ja uskonkin suurimman osan pojista olevan mukana helmikuussa seuraavalla leirillä!” Toteaa joukkueen uudeksi päävalmentajaksi nimetty Jaakko Horelli ja jatkaa
”Asioista pitää aina löytää positiivinen puoli; pääsemme kokeilemaan uusia mielenkiintoisia pelaajia, leiritykseen on tulossa kuusi pelaajaa, jotka eivät vielä olleet mukana maajoukkueringissä. Mielenkiintoisimpana pelaajana voisi mainita Ruotsissa asuvan ja pelaavan Kevin Falconin. Kevin on vahvarakenteinen takapelaaja, jonka vahvuutena hyökkäyspäässä on 1 vs 1 tilanteet, puolustuksessa hän on erittäin aktiivinen ja sijoittuu sekä lukee peliä hyvin.”
Leiri tulee olemaan lähtölaukaus EM-projektille, leirillä tullaan satsaamaan vahvasti pelitempoon, puolustuksen fyysisyyteen ja vastahyökkäyspelaamiseen.
”Suomalainen maajoukkue kohtaa harvemmin itseään pienempiä joukkueita. Tulemme harjoittelemaan paljon aktiivista 3-2-1 puolustusta ja vastahyökkäyspelaamista, leirin teemana tulee myös olemaan fysiikkaharjoittelu. Joukkue oli viime kesänä European Open -turnauksessa ja huomattavissa oli, että pelillisesti pysyttiin vastustajan mukana, mutta otteluissa fyysinen kunto petti lopussa. Tässä on pelaajilla paljon opittavaa ja parannettavaa, kansainvälisen käsipallon tempo on huomattavasti kovempi kuin mihin olemme kotona tottuneet, pitää tehdä kotiläksyt!” Päättää Horelli.
Leiritykseen kutsutut pelaajat:
Ahlgren Klaus, Dicken
Arkko Lauri, Cocks
Borgström Paulus, SIF
Bäckman Robert, HIK
Falcon Kevin, Kärra HF
Halmeenmäki Aapo, Atlas
Haverinen Tommi, Atlas
Heimberg Daniel, GrIFK
Kankaanpää Kalle, ÅIFK
Maijala Santeri, ÅIFK
Manderoos Mikael, ÅIFK
Manner Jonatan, HIK
Nordlund Oliver, HIK
Nummelin Ronny, Alingsås HK
Roos Jonathan, BK-46
Snellman Oscar, BK-46
Tilles Edvard, Atlas
Voutilainen Edvin, SIF
Hämäläinen Anton, HSV Hamn
Hammarberg Edward, GrIFK
Kokoontuminen on keskiviikkona 3.1. klo 11.00 Leiri päättyy lauantaina 6.1. klo 18.30.
Mukaan tarvitset oman juomapullon, sisä- ja ulkoliikuntavarusteet.
Leirin omavastuuhinta on 280 euroa.
P00 maajoukkueen kevään ja kesän alustava ohjelma
Leiritys 1 3.-6.1.2018, Kisakallio
Leiritys 2 21.-25.2.2018, Kisakallio
Leiritys 3 7.-10.6.2018, Kisakallio
Leiritys 4 1.-5.8.2018, Kisakallio
EM-turnaus 10.-19.8.2018, Tbilisi, Georgia
Ohjelmaan tulee vielä täydennystä ja joukkueen tavoitteena on pelata ennen EM-turnausta vielä harjoitusotteluita.