Naisten maajoukkueelle haastava lohko EM-karsinnoissa – ”Kuusi kovaa peliä edessä”

Naisten vuoden 2024 käsipallon EM-lopputurnauksen karsintalohkot arvottiin torstaina 20.4. Zürichissä, Sveitsissä.

Kaikkiaan 31 maata oli sijoitettu neljään arvontakoriin ja Suomi oli mukana korissa neljä eli lähtökohtaisesti samaan lohkoon arvottiin ennakolta kovempia vastustajia. Maat arvottiin kaikkiaan kahdeksan neljän maan karsintalohkoon – tosin yhteen lohkoon vain kolme maata.

Suomi saa vastaansa lohkossa ykköskorista arvotun Hollannin, toisesta korista Tshekin ja kolmannesta Portugalin. Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund seurasi arvontaa luonnollisesti mielenkiinnolla.

– Ei ollut pahin mahdollinen arpa, mutta etenkin kolmoskorista olisi voinut tulla helpompikin vastustaja kuin Portugali, Westerlund arvioi.

– Hollanti on tietysti ykköskorin maana erittäin kova, Tshekki on todella fyysinen joukkue ja Portugali taas teknisesti hyvä ryhmä, joka on mennyt vahvasti eteenpäin.

Westerlund odottaa joka tapauksessa innolla syksyllä alkavia karsintoja.

– Todella mielenkiintoisia otteluita on edessä. Saamme kuusi kovaa peliä hyviä vastustajia vastaan ja se vie varmasti suomalaista naisten käsipalloa eteenpäin. Pääsemme nyt pelaamaan myös täyden kauden, kun olemme mukana karsintojen varsinaisessa vaiheessa ja se on hieno asia.

– Yritämme nyt tietysti saada jonkun harjoituspelin ennen karsintojen alkua. Niiden järjestäminen kansainvälisen ikkunan ulkopuolella ei ole ihan helppoa tai ainakaan kaikkien pelaajien saaminen mukaan. Nyt kuitenkin valmistautuminen karsintoihin alkaa, kun tiedämme vastustajat, Westerlund sanoo.

Kunkin karsintalohkon kaksi parasta ja lisäksi neljä parasta lohkokolmosta pääsevät Sveitsissä, Itävallassa ja Unkarissa pelattavaan vuoden 2024 EM-lopputurnaukseen. Parhaiden lohkokolmosten määrittelyssä otetaan huomioon ottelut vain lohkovoittajia ja lohkokakkosia vastaan. Turnauksen emäntämaat sekä hallitseva Euroopan mestari Norja pääsevät lopputurnaukseen suoraan ilman karsintaa.

EM-karsinnat alkavat lokakuussa 2023 ja viimeiset ottelut pelataan huhtikuussa 2024. Lohkojen tarkempi otteluohjelma vahvistuu myöhemmin.

Alustava ohjelma:
11./12.10.2023 Tshekki – Suomi
14./15.10.2023 Suomi – Hollanti
28./29.02.2024 Suomi – Portugali
02./03.03.2024 Portugali – Suomi
03./04.04.2024 Suomi – Tshekki
07.04.2024 Hollanti – Suomi