Naisten maajoukkueella kova haaste EM-karsinnoissa lauantaina
Keskiviikkona EM-karsintaurakkansa aloittanut naisten käsipallomaajoukkue kohtaa karsintalohkonsa toisessa ottelussa lauantaina Karjaalla Hollannin.
Suomi kärsi avausottelussa Tshekin vieraana tappion hyvästä taistelusta huolimatta. Katseet kääntyivät kuitenkin saman tien lauantaille, jolloin vastaan asettuu karsintalohkon ennakkosuosikki.
– Tshekki-pelin jälkeen olemme keskittyneet palautumiseen ja energian keräämiseen lauantaita varten. Tässä oli kuitenkin paluumatka ja vain kaksi päivää otteluitten välissä, Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund kertoo.
– Me taistelimme hyvin keskiviikkona, mutta Tshekki on kova joukkue ja nyt vastaan tulee vielä kovempi joukkue. Taisteluilmettä meiltä vaaditaan jälleen ilman muuta kun pääsemme nyt vielä kotiyleisön eteen.
Tiivis on ottelutahti toki Hollannillakin, joka avasi karsintaurakkansa torstaina kaatamalla kotonaan Portugalin selvin lukemin 38-29.
Karsintalohkon kaksi parasta etenee suoraan EM2024-lopputurnaukseen, jonne paikan lunastavat lisäksi kolme parasta lohkokolmosta.
Suomen joukkuetta on täydennetty lauantain otteluun Madeleine Lindholmilla. EM-karsintaottelu Suomi-Hollanti pelataan Karjaan urheiluhallissa lauantaina 14.10. kello 16.00 alkaen.