Naisten maajoukkue valmiina MM-karsintaan – ”Yleisöstä seitsemäs kenttäpelaaja”

Naisten käsipallomaajoukkue lähtee loppuviikon Karjaalla pelattavaan MM-karsintaturnaukseen ehdottomana tavoitteenaan turnausvoitto ja paikka karsinnan toiseen vaiheeseen.

Suomen joukkue kokoontui tiistaina ja kaikki vaikuttaa päävalmentaja Tomas Westerlundin mukaan siltä, että joukkue on enemmän kuin valmiina kahteen tärkeään koitokseen.

– Kaikki on mennyt hyvin, pääsimme vetämään hyvät treenit ja keskiviikkona jatketaan valmistautumista. Ainoastaan Corinna Jensenillä on pientä nilkkavaivaa, mutta uskomme että saamme hänetkin pelikuntoon torstaiksi, Westerlund kertoi.

Suomi kohtaa turnauksen avausottelussa Viron. Westerlund ei odota suuria yllätyksiä vastustajalta, jota ei kuitenkaan sovi aliarvioida.

– Tunnemme vastustajan, Viro pyrkii vahvasti vastaiskuihin. Meidän on pystyttävä pelaamaan fyysisesti. Olemme käyneet vastustajaa hiukan läpi ja käymme vielä lisää. Ehdottomasti ainoa tavoite on totta kai voitto.

Westerlund uskoo, että Karjaalla on saavutettavissa myös tietynlainen ylivoima.

– Ylimääräinen seitsemäs kenttäpelaaja saadaan toivottavasti yleisöstä. Toivomme ilman muuta, että saamme paljon katsojia paikalle ja sitä kautta lisävoimaa.

Karsintalohkon kolmas maa on Israel, joka kohtaa Viron perjantaina ja turnauksen päätösottelussa Suomen lauantaina.

Naisten MM-karsintaturnaus Karjaalla:
Torstai 24.10. klo 18.00 Viro – Suomi
Perjantai 25.10. klo 18.00 Israel – Viro
Lauantai 26.10. klo 16.00 Suomi – Israel

Pääsyliput otteluihin >>