Naisten maajoukkue MM-karsintaan Itävaltaa vastaan nimetty

Suomen naisten maajoukkueella on edessä marraskuun alussa tiukka tehtävä, kun MM-karsinnoissa vastaan asettuu Itävalta.

Suomi valmistautui Itävallan kohtaamiseen leirillä syyskuun lopussa ja kohtasi tuolloin kahdesti erittäin kovan Ruotsin liigamaajoukkueen. Ruotsi oli liian kova pala odotetusti, mutta päävalmentaja Tomas Westerlundin mukaan antoi samalla paljon Itävalta-otteluita ajatellen.

– Leiri oli hyvä ja samalla joukkueella jatkamme MM-karsintaan, kuten oli tarkoituskin. Leirin otteluista etenkin ensimmäisen pelin 50 minuuttia oli meiltä hyvää, otamme niistä peleistä hyvät asiat niin puolustuksen kuin hyökkäyksen osalta mukaan, Westerlund toteaa.

– Siinä ensimmäisessä pelissä offensiivinen puolustamisemme toimi aika hyvin ja samaa tarvitsemme myös Itävaltaa vastaan, joka on erittäin isokokoinen joukkue.

Suomi matkaa Itävallan vieraaksi torstaina 3.11. pelattavaan ensimmäiseen karsintaotteluun ja ratkaiseva toinen ottelu pelataan sunnuntaina 6.11. Vantaan Energia Areenalla. Voittaja ja jatkoon menijä ratkaistaan yhteismaalein. Otteluparin voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen, josta voittajat puolestaan lunastavat paikkansa vuoden 2023 MM-lopputurnauksessa.

Ennen Itävaltaan matkaamista Suomi viimeistelee virettään tiistaina 1.11. Kirkkonummella Viroa vastaan.

– Se on puhtaasti harjoitusottelu Itävalta-otteluita ajatellen. Saamme vielä hiottua kuvioita ennen kuin matkaamme kohti Itävaltaa, Westerlund toteaa.

Suomen joukkue MM-karsintaotteluihin Itävaltaa vastaan:
Wilhelmiina Wolff (mv), IFK Örebro SWE
Ida Lökström (mv), Dicken
Ellen Voutilainen, Skuru IK SWE
Lotta Kulju, IFK Örebro SWE
Johanna Hilli, GrIFK
Anna Westerlund, Dicken
Matilda Peitsaro, Dicken
Sara Sandelin, Bones IL NOR
Maja Sannholm, KyIF
Ella Holopainen, HIFK
Linn Wentzel, Dicken
Julia Lönnborg, Tyresö HK SWE
Nicolina Fredriksson, Aranäs HK SWE
Emilia Karell, KyIF
Ella Valkamo, Dicken
Joanna Yli-Suvanto, SIF