Naisten maajoukkue kovassa testissä torstaina ja perjantaina

Suomen naisten maajoukkue valmistautuu marraskuun alun MM-karsintaan Itävaltaa vastaan kohtaamalla Ruotsin liigamaajoukkueen leirinsä päätteeksi kahdesti, torstaina 29.9. Karjaalla ja perjantaina 30.9. Siuntiossa.

Kyseessä ovat samalla naisten maajoukkueen ensimmäiset ottelut kotimaassa pitkään aikaan ja päävalmentaja Tomas Westerlund odottaa paitsi hyvää valmistautumista MM-karsinnan kannalta myös kovaa haastetta.

– Saamme nyt hyvän valmistautumisen ja vielä kotiyleisön edessä, kun kohtaamme Ruotsin liigamaajoukkueen kahdesti. Vastus on kova, kovempi kuin edellisissä otteluissa, Westerlund sanoo.

Westerlund muistuttaa myös siitä, että ”liigamaajoukkue” ei suoraan kuvaa vastustajaa.

– Heillä on mukana paljon pelaajia myös muista Pohjoismaista ja Saksasta. Käytännössä mukana ovat kaikki parhaat ruotsalaispelaajat, jotka eivät maajoukkueeseen tällä kertaa tulleet valituiksi.

Ottelu sekä Karjaalla että Siuntiossa alkaa kello 19.00. Ottelut ovat nähtävissä SolidSportissa.

Suomen joukkue:
Wilhelmiina Wolff (mv), IFK Örebro (SWE)
Ida Lökström (mv), Dicken
Suvi Erhovaara (mv), KyIF
Ellen Voutilainen, Skuru IK (SWE)
Lotta Kulju, IFK Örebro (SWE)
Johanna Hilli, GrIFK
Anna Westerlund, Dicken
Matilda Peitsaro, Dicken
Sara Sandelin, Bønes IL (NOR)
Maja Sannholm, KyIF
Ella Holopainen, HIFK
Linn Wentzel, Dicken
Julia Lönnborg, Tyresö HK (SWE)
Nicolina Fredriksson, Aranäs HK (SWE)
Emilia Karell, KyIF
Ella Valkamo, Dicken
Joanna Yli-Suvanto, SIF

Ruotsin joukkue:
Rebecca Nilsson (mv), TuS Metzingen (GER)
Sofie Börjesson (mv), Vipers Kristiansand (NOR)
Stella Huselius, IK Sävehof
Linn Hansson, Önnereds HK
Clara Petersson Bergsten, Skuru IK
Johanna Östblom, H65 Höör
Sofia Hvenfelt, København Håndbold (DEN)
Vilma Matthijs Holmberg, Thüringer HC (GER)
Olivia Löfqvist, Storhamar Håndball Elite (NOR)
Nina Koppang, IK Sävehof
Malin Sandberg, H65 Höör
Thea Stankiewicz, Aarhus United (DEN)
Alexandra Bjärrenholt, Skuru IK
Isabelle Andersson, H65 Höör
Frida Rosell, IK Sävehof
Charité Mumbongo, Viborg HK (DEN)