Naisten maajoukkue kohtaa Portugalin toistamiseen EM-karsinnassa

Naisten maajoukkue kohtaa sunnuntaina EM2024-karsinnoissa Portugalin vieraskentällä. Maat kohtaavat toistamiseen kolmen päivän sisällä ja Suomella on revanssin paikka torstaina kärsityn kotitappion jälkeen.

Portugali vei Vantaalla torstaina pelatun ottelun nimiinsä maalein 21-28. Suomella oli hyvät vaiheensa, mutta virheet kostautuivat ja Portugali pääsi karkaamaan tauon jälkeen.

– Meidän on yksinkertaisesti saatava tekniset virheet pois, jos aiomme haastaa Portugalin tosissaan. Olimme näissä otteluissa jo ennakkoon altavastaajia, mutta näimme torstaina, että pystymme kamppailemaan tasaisesti Portugalia vastaan, jos vältämme turhat virheet, Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund sanoo.

Westerlund toivookin, että torstaista on otettu opiksi.

– Tällaiset ottelut ovat pelaajille myös oppia siitä missä kansainvälisellä tasolla mennään ja ettei keskittyminen voi herpaantua hetkeksikään. Torstain pelissä oli paljon hyvääkin ja siitä lähdemme parantamaan.

Suomen joukkueessa on yksi muutos sitten maiden ensimmäisen kohtaamisen. Anette Rakkolainen joutui jäämään sivuun nilkkavamman takia, eikä matkannut Portugaliin joukkueen mukana.

EM-karsintaottelu Portugali-Suomi pelataan sunnuntaina 3.3. Matosinhosissa. Ottelu alkaa kello 21.30 Suomen aikaa.

https://viaplay.fi/urheilu/kasipallo/naisten-kasipallon-em-karsinnat/portugali-suomi/s24022808341211541