Naisten maajoukkue avasi Baltic Sea Cupin voitokkaasti

Suomi ja Viro kohtasivat Siuntiossa pelattavan kolmen maan naisten Baltic Sea Cupin avausottelussa perjantaina. Suomi nousi toisella jaksolla voittoon maalein 25-23 (7-10).

Suomi aloitti ottelun vahvasti ennen kaikkea puolustuksen osalta ja nykäisi 4-1-johdon. Tämän jälkeen Virokin alkoi saada juonen päästä kiinni ja nousi tasoihin. Suomi johti ottelua vielä 7-5, mutta avausjakson loppu oli hyökkäyspelin osalta tukkoista.

Suomi haki ajoittain hätäisiä ratkaisuja ja heitot painuivat ohi tai kilpistyivät Viron maalivahti Darja Belokurovan torjuntoihin. Puolustus Suomella toimi varsin hyvin ja ensikertalainen maalivahti Venla Nilsson esitti muutaman komean torjunnan. Kun maalinteko kuitenkin takkusi, tauolle mentiin Viron kolmen maalin johdossa.

Tauon jälkeen Suomi löysi jyvän hyökkäyspelissä ja heitti kahdeksassa minuutissa yhtä monta maalia kuin koko avausjaksolla nousten samalla niukasti johtoon. Toinen jakso eteni sen jälkeen tasaisena, mutta loppuminuuteilla Suomi pystyi vahvalla puolustuspelillään pitämään kiinni parin maalin johdostaan.

Suomi kierrätti joukkuettaan vahvasti ja antoi peliaikaa kaikille. Debytanteista Linnea Aula pääsi myös maalin makuun.

Kaikkineen Suomi onnistui puolustuspelaamisessaan hyökkäämistä paremmin, mikä ei ollut yllätys päävalmentaja Tomas Westerlundille.

– Huomasi, että meillä on nyt alla viisi harjoitusta, joissa olemme keskittyneet nimenomaan puolustamiseen. Puolustimme kovaa ja teimme hyvin töitä, hyvä että harjoittelu näkyi, Westerlund sanoi ottelun jälkeen.

– Hyökkäyspelaaminen sen sijaan kaipaa vielä hiomista ja liian huonolla prosentilla teimme maaleja avopaikoista. Ollaan kuitenkin puolustamiseen tyytyväisiä ja siihen, että sitä kautta saatiin myös voitto. Aina on kuitenkin mukavampi voittaa kuin hävitä.

Turnaus jatkuu lauantaina kello 15.00 Viron ja Liettuan kohtaamiselle. Päätösottelussa kohtaavat Liettua ja Suomi sunnuntaina kello 12.00.

– Me harjoittelemme lauantaina kerran ja tulemme sitten katsomaan ottelua ja sunnuntain vastustajaa, Westerlund kertoi.

Naisten Baltic Sea Cup, Siuntio:
Suomi – Viro 25-23 (7-10)

Suomen maalintekijät (7 m maalit): Nicolina Fredriksson 7, Emma Aarnio 6 (1), Matilda Peitsaro 3, Anette Rakkolainen 2, Johanna Svanbäck 2 (1), Ellen Voutilainen 2, Linnea Aula 1, Ella Holopainen 1, Corinna Jensen 1

2 min ulosajoi ja ottelusta sulkemiset: Suomi 2 x 2 min., Viro 3 x 2 min.