Miesten maajoukkue nimetty EM-karsinnan Slovakia-otteluihin

Suomen miesten käsipallomaajoukkue jatkaa EM2024-karsintoja maaliskuussa kohtaamalla Slovakian kahdesti. Maat kohtaavat ensin torstaina 9.3. Vantaan Energia Areenalla klo 19 ja toistamiseen sunnuntaina 12.3. Slovakian maaperällä klo 16.

Suomen päävalmentaja Ola Lindgren on nimennyt 16 pelaajan ryhmän edessä oleviin Slovakia-otteluihin. Suuria yllätysnimiä ryhmässä ei ole, ellei sellaiseksi laske Suomen paidassa tammikuussa debytoinutta Thorsteinn Hjalmarssonia. Islantilais-suomalaisen pelaajan edustusoikeus Suomen paidassa on nyt myös virallisesti rekisteröity.

– Joukkueessa ovat mukana myös ne pelaajat, jotka eivät olleet mukana tammikuussa Baltic Cupissa. Lisäksi mukana on Hjalmarsson, joka oli ensimmäistä kertaa mukanamme viimeksi juuri Baltic Cupissa, Lindgren kertoo.

– Mielestäni meillä on joukkueessa hyvä sekoitus kokeneempia ja nuorempia pelaajia. On tärkeää, että mukana on aina myös nuorempia, sillä katsomme koko ajan samalla myös tulevaisuuteen.

Suomi avasi EM-karsinnat jo viime vuoden puolella ja tuloksena oli kaksi tappiota kovia vastustajia vastaan. Suomen tavoin Slovakia kärsi syksyllä suhteellisen selvät tappiot sekä Norjalle että Serbialle.

– Toivottavasti pystymme haastamaan Slovakian paremmin kuin Serbian ja Norjan. Uskon meillä olevan mahdollisuudet erityisesti kotikentällämme, jos pystymme pelaamaan korkealla tasolla.

– Toivottavasti saamme kotikentällemme hyvän kannustuksen ja sitä kautta saisimme hyvän esityksen ja tuloksen, Lindgren haastaa myös kotiyleisöä.

Suomen joukkue Slovakia-otteluihin:

Mikael Mäkelä (mv), Redbergslid (SWE)
Patrik Roslander (mv), GrIFK
Jonathan Ekman, BK-46
Max Granlund, Alingsås (SWE)
Robin Granlund, GUIF (SWE)
Viktor Grönmark, HIFK
Edward Hammarberg, Oftersheim-Schwetzingen (GER)
Benjamin Helander, Rhein-Neckar Löwen (GER)
Miska Henriksson, BK-46
Thorsteinn Hjalmarsson, Fram (ISL)
Kalle Kankaanpää, GrIFK
Fredrik Karlsson, Lindesberg (SWE)
Linus Lindberg , Varberg (SWE)
Gusten Montonen, AMO (SWE)
Roni Syrjälä, Dicken
Fredrik von Troil, GrIFK

Lipunmyynti alkaa torstaina 9.2. klo 07:00