Korona-ajan jälkeen uuteen vauhtiin

Poikien ja tyttöjen maajoukkueet palaavat jälleen pelikentille osittain uusin kuvioin. Keväältä ja kesältä peruuntuneet turnaukset ja leirit starttaavat vähitellen elokuussa.

 

Käsipallomaailma hiljeni muiden urheilulajien rinnalla koronakevään takia. Kaiken muun mukana myös nuorten kesän EM-turnaukset peruuntuivat ja poikien P00- ja P02 -maajoukkueiden sekä tyttöjen T02- ja T04-maajoukkueen kesän leirit siirtyivät. Tämä toi tullessaan myös muutoksia maajoukkuetoimintaan.

”P00-maajoukkueen toiminta on kesän peruutusten sekä joukkueen kaventuneen pelaajamäärän myötä tullut elinkaarensa päähän. Pienestä ikäluokasta johtuen joukkueen tavoitteisiin pääseminen kävi ajan myötä haasteelliseksi”, valmennuspäällikkö Ken Sirenius Suomen Käsipalloliitosta sanoo.

”P00-maajoukkue on pelannut P02-maajoukkueen pelaajien avustuksella, mutta kahdessa joukkueessa toimiminen on päällekkäisten treenien ja pelien takia osoittautunut raskaaksi. On aika siirtyä eteenpäin: P00-maajoukkueen pelaajat ovat nyt uudessa käsipalloilijan urapolun vaiheessa, jossa on mahdollisuus edetä miesten maajoukkueeseen.”

P02-maajoukkueen pelaajat keskittyvät omaan ikäluokkaansa. ”Maajoukkue on yksi lupaavimmista ja isoimmista joukkueistamme. Tavoitteena on, että meillä olisi mahdollisimman suuri pelaajamäärä kamppailemassa tulevista EM-kisapaikoista”, Sirenius toteaa.

P02-maajoukkueen EM-turnaus järjestetään näillä näkymin Bulgariassa 25.-31.1.2021. Euroopan käsipalloliitto (EHF) tekee lopullisen päätöksen asiasta kesäkuun lopulla.

Pitkän odotuksen jälkeen myös leiritykset käynnistyvät jälleen: P02-, T02- ja T04-maajoukkueiden suurleirit kutsuvat Kisakallioon elokuussa.

 

Lisätietoja

Ken Sirenius

valmennuspäällikkö

puh. 040 674 6307