Suomi-israel 26.10.2024

Israel murensi Suomen naisten haaveet MM-karsinnan jatkopaikasta

Suomen naisten maajoukkue lähti MM-karsintaturnauksen päätösotteluun lauantaina hakemaan voittoa Israelista, mikä olisi riittänyt jatkopaikkaan karsintalohkosta. Israel vei kuitenkin voiton selvin numeroin 26-18 (11-7) ja vei jatkopaikan nimiinsä.

Ottelun alun molemmat puolustivat erittäin tiiviisti ja maalit olivat tiukassa. Maaleja tehtiin lähes tasatahtiin aina jakson puoliväliin saakka. Tästä Israel pääsi nykäisemään pienen eron, jonka se myös piti taukoon saakka.

Suomen puolustuspeli oli avausjaksolla varsin hyvää ja maalilla Wilhelmina Wolff otti tukun hyvin torjuntoja. Hyökkäyspeli sen sijaan jätti runsaasti parantamisen varaa. Palloja hukattiin useamman kerran ja avoimistakin paikoista pallon saaminen maaliin oli vaikeaa, mikä näkyi myös vähäisenä tehtyjen maalien määränä.

Tauon jälkeen odotettiin Suomen nousua taistelemaan voitosta, mutta toisin kävi. Israel kasvatti johtonsa nopeasti kymmeneen maaliin Suomen hukatessa edelleen hyökkäyksiään helppoihin virheisiin.

Suomi pyrki vielä pääsemään peliin mukaan 7v6- hyökkäyksillä ja ottamalla Israelin peliä pyörittäneen Shira Eden Vakratin erikoisvartiontiin. Mikään ei kuitenkaan auttanut, kun oman hyökkäyspeli ei toiminut.

– 7v6 saimme kyllä lisää paikkoja, mutta juoksuradat eivät toimineet lainkaan. Hukkasimme liikaa paikkoja kaikkineen. Luulen, että maalivahtien torjunnat olivat aika tasan, mutta me emme avopaikkojakaan käyttäneet, harmitteli Suomen päävalmentaja Tomas Westerlund.

– Olen pettynyt, mutta en yllättynyt. Israel oli nimenomaan joukkueena parempi, meistä näkyi se, että tarvitsemme paljon lisää harjoittelua yhdessä. Pettymyshän tämä oli, olisimme kotiyleisön edessä halunneet ilman muuta saavuttaa jatkopaikan, mutta Israel oli tänään parempi, ei tässä selittämistä ole.

MM-karsintaa, Karjaa:
Suomi – Israel 18-26 (7-11)

Suomen maalintekijät (7m maalit):
Emma Aarnio 4 (4), Nicolina Fredriksson 3, Ella Holopainen 3, Emma von Nandelstadh 2, Patricia Anckar 1, Natascha Foley 1, Malena Heikkinen 1, Corinna Jensen 1, Ella Valkamo 1

2 min. ulosajot: Suomi 1 x 2 min, Israel 3 x 2 min