Grankulla IFK:sta uusi Tähtiseura
Grankulla IFK:stä tuli käsipallon kahdeksas Tähtiseura, kun GrIFK suoritti Tähtimerkin hyväksytysti lasten ja nuorten toiminnasta.
Granilla on tarjota selkeä polku sekä huippu-urheilijaksi tähtääville että harrastajille. Toiminnan voi aloittaa vaikka jo pallokoulusta muutaman vuoden iässä ja jatkaa niin pitkään kuin intoa ja kroppaa riittää. Monilajisuutta halutaan tukea ja siihen antaa hyvän mahdollisuuden saman GrIFK-sateenvarjon alla toimivat muut lajit. Päiväkoti-ikäisille toimii liikuntakoulu, jossa harjoitellaan useampaa lajia samassa ryhmässä.
Seura on panostanut viime vuosina toiminnan digitalisointiin (taloushallinto, käsiohjelma, viestintävälineet, palautteen kerääminen) sekä valmennuslinjassa yhtenäisen ilmeen kehittämiseen kaikissa Granin joukkueissa. Olosuhdepuolella seura on joutunut laajentamaan toiminta-aluettaan Espoon puolelle, koska kasvaneen toiminnan myötä vuoroja ei vain yksinkertaisesti riitä Kauniaisissa.
Grankulla IFK on lisenssein (yli 400) mitattuna käsipallon toiseksi suurin seura, joten toiminnan organisointi ei tapahdu itsestään. Seurassa työntekijöiden toimenkuvat on määritelty huolella ja myös kaikilla hallituksen jäsenillä on omat vastuualueensa. Tämä luo hyvän pohjan toiminnan pyörittämiselle. GrIFK:n vahva seuraidentiteetti auttaa löytämään tekijöitä tulevaisuuden kehittämistyölle.
Seurasta auditointitilaisuuteen 4.9. osallistuivat Jenny Segersven (puheenjohtaja), Johanna Svanbäck (toiminnanjohtaja), Helen Bergman (hallituksen jäsen) ja Christel Meinander (hallituksen jäsen). Käsipalloliitosta mukana olivat Taneli Tiilikainen ja Sam Kihlstedt.

TÄHTISEURAT – SEUROJEN LAATUOHJELMA
Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Tähtimerkki on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta. Osa-alueita on kolme: Lasten ja nuorten toiminta, aikuisliikunta ja huippu-urheilu. Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille. Ohjelmassa mukana on jo 800 seuraa.
Lue lisää Tähtiseura-ohjelmasta täältä.

Aki Ylivarvi







Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre
