Espanja Suomen naisia vahvempi Gdanskissa

Sunnuntaina puolen päivän aikaan pelattiin leiriviikon viimeinen maaottelu. Vastaan asettui Espanjan naisten B-maajoukkue. Kuten turnauksen muissakin otteluissa, Suomen naiset pysyivät hyvin espanjattarien vauhdissa ensimmäisen erän puoleen väliin, jolloin ottelu oli tasatilanteessa 5-5.
Ottelu kuitenkin päättyi Espanjan selkeään voittoon.

ESP B – FIN 29-19 (15-10)

Suomen maalintekijät:
Näräkkä 3, Lindholm 2, Aarnio 2, Hilli 3, Salokivi 2, Holopainen 1, Kulju 2, Norrgrann 2, Gustafsson 1.
Ottelussa Suomen parhaana palkittiin Johanna Hilli.

Johanna Hilli:
“Espanja oli turnauksen paras joukkue (voitti kaikki pelinsä selkeästi), joten siihen nähden pelasimme ihan hyvin. Onnistuimme monissa asioissa ja ajoittain pelasimme hyvin ja loimme paljon maalintekopaikkoja ja meillä oli hyvä flow pelissä. Vastustaja pääsi kuitenkin juoksemaan liikaa nopeita koska emme juosseet tarpeeksi ahneesti alas”.

Päävalmentaja Tommy Suoraniemi:
“Meiltä parempi peli tänään kuin eilen. Tsemppasimme 60 min ja meillä oli monia hyviä jaksoja pelissä sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
Meillä oli mukana turnauksessa monia uusia pelaajia, joten luonnollisesti pelissä oli hyviä ja huonoja jaksoja sen vuoksi, koska kommunikaatio ja yhteistyö vaatii lisää yhteisiä pelejä alle. Tämän päivän pelistä saamme hyväksytyn arvosanan erityisesti ottaen huomioon vastustajan tason.
Kokonaisuutena turnaus tarjosi hyvin kokemusta kansainvälisistä peleistä ja on meille hyvin arvokas”.

Seuraavan kerran naisten maajoukkue kokoontuu EM-karsintaan toukokuun lopussa. EM-karsintojen esikarsintaan (Qualifiers Phase 1) Suomen lisäksi karsintaan osallistuvat Israel, Kreikka ja Luxemburg.
Suomen turnaukseen osallistuva joukkue julkistetaan myöhemmin.