Cocks vei Suomen mestaruuden 5. kerran peräkkäin

Cocks on käsipallon miesten Suomen mestari vuosimallia 2017. Mestaruus varmistui lauantaina kolmannessa finaalissa, kun Cocks kaatoi tiukan taiston jälkeen BK-46:n kotiyleisönsä edessä lukemin 28-24.

Kolmas finaali käynnistyi jo tutuksi käyneen kaavan mukaan. Cocks otti alussa otteen ja johti kymmenen minuutin täyttyessä kolmella maalilla, mutta BK-46 kiri eron jälleen yhteen maaliin. Cocks pikavauhtia vetämä 4-0-jakso kasvatti jälleen eroa ja kun jakson loppuminuuteilla maalit olivat kortilla, tauolle Riihimäen urheilutalolla mentiin Cocksin viiden maalin johdossa.

Toisella jaksolla asetelmat pysyivät käytännössä muuttumattomina. BK puristi eron muutamaan otteeseen kolmeen maaliin, mutta Cocksin johto pysyi sitkeästi 3-5 maalissa. Karjaalaiset roikkuivat sinnikäästi tuntumassa pääsemättä kuitenkaan aivan iskuetäisyydelle. Cocks joutui kuitenkin puristamaan loppuun saakka voiton ja mestaruuden varmistamiseksi.

Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas oli odotetun korkeissa tunnelmissa Cocksin päätettyä hienon kautensa – koko kotimainen kausi pelkkiä voittoja – mestaruuteen.

– Olen erittäin ylpeä joukkueesta! Olemme työskennelleet ahkerasti ja joukkue voitti mestaruuden, Savukynas iloitsi.

BK-46:n luotsin Teddy Nordlingin tehtäväksi jäi todeta tapahtunut. BK teki finaaleista finaalien arvoiset, mutta oli ratkaisevan askeleen perässä.

– Cocks näytti vahvuutensa ja voitti 3-0. Cocks ansaitsi voiton, pistettiin kuitenkin hyvin kampoihin ja tsempattiin loppuun asti, Nordling kiteytti.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin jälleen kerran napannut ja kymmenen maalia lauantaina heittänyt Cocksin Teemu Tamminen ei tuhlannut aikaa syväanalyysiin, vaan tiivisti tunteensa yhteen sanaan.

– Mestareita!!!!

Teemu Tamminen,  käsipallon SM-liigan 3. finaalissa Cocks-BK-46 Riihimäellä 20. toukokuuta 2017. Photo by Tomi Hänninen/Newspix24

Mestaruus on Cocksille jo viides peräkkäinen ja kaikkiaan yhdeksäs.

3. finaali:
Cocks – BK-46 28-24 (16-11)
Cocks Suomen mestariksi otteluvoitoin 3-0.

Maalintekijät
Cocks: Tamminen Teemu 10, Rönnberg Nico 7, Nenita Vitalie 3, Novoselov Andrei 2, Lukyanchuk Yury 2, Bachko Aliaksandr 2, Valo Antti 1, Tsitou Aliaksandr 1
BK-46: Weber Ben 8, Kihlstedt Oscar 7, Westerlund Victor 4, Udd Andre 1, Sjöman Linus 1, Rönnberg Andreas 1, Lindholm Albert 1,Hellberg Jasper 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Tamminen Teemu, Cocks 3
Morozov Kirill, Cocks 2
Kihlstedt Oscar, BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: Lukyanchuk Yury 1 x 2 min, Rönnberg Nico 1 x 2 min, Tsitou Aliaksandr 2 x 2 min
BK-46: Dahlberg Kenneth 1 x 2 min, Kihlstedt Oscar 1 x 2 min, Rönnberg Andreas 1 x 2 min, Sjöman Linus 1 x 2 min, Weber Ben 1 x 2 min

Erotuomarit: Lindroos Mikael – Leandersson Jan-Erik

Yleisöä: 492

 

 

Lehdistökatsausta miesten 3. finaalista:

https://yle.fi/urheilu/3-9624785

https://nakoislehti.hs.fi/80dd1b37-2b16-4e87-b8b7-a605dfb6bb5c/28

https://www.vastranyland.fi/artikel/bk-nadde-inte-fram/

https://www.is.fi/muutlajit/art-2000005219398.html

https://svenska.yle.fi/artikel/2017/05/20/nico-ronnberg-hyllar-bk-46s-silver-vi-hade-planerat-att-kora-over-dem-totalt

https://svenska.yle.fi/artikel/2017/05/20/femte-raka-fm-guldet-till-cocks-efter-ytterligare-en-uppvisning-helt-otroligt

https://svenska.yle.fi/artikel/2017/05/20/bk-lotsen-teddy-nordling-utmattad-men-stolt-ingen-forvantade-sig-att-vi-skulle