Yläkoululeiritys 6.-9.8.17 pojat s. 2002/2003

Maajoukkuetoiminnan toinen vuosi alkaa tulevana syksynä. Olemme menneen kauden aikana pyörittäneet laajaa pelaajarinkiä. Kaiken kaikkiaan 94 poikaa ja 92 tyttöä on käynyt Kisakalliossa yläkoululeireillä.

Toisen maajoukkuevuoden aikana tiivistämme pelaajien kierrätystä. Asenne ja motivaatio kehittyä urheilijana ovat jatkossakin kriteerit, joiden mukaan pelaajat valitaan leirille. Lajitaidot, pituus ja kätisyys katsotaan hyödyksi. Pyrimme myös parantamaan seurajoukkuevalmennuksen kanssa tehtyä yhteistyötä, jotta kokonaisuus palvelee pelaajakehitystä mahdollisimman hyvin.

Valitsemme jokaiselle leirille 50 pelaajaa, näistä pyrimme muodostamaan noin 30 pelaajan ryhmän, joka käy kaikki 5 leiriä. Tämä tarkoittaa, että kierrätämme jokaiselle leirille noin 20 pelaajaa.

Pojat 2002/2003 osallistuvat ensimmäiseen kansainväliseen kilpailuun kesällä 2019. Myös tuolloin on kyseessä European Open Göteborgissa. Yläkoululeiritysten jälkeen joukkue harjoittelee 25 pelaajan leirivahvuudella kauden 2018 ja 2019 aikana. Viimeistelyleiri, josta lopullinen turnausryhmä valitaan, on kesäkuussa 2019.

Käytäntö:

Yläkoululeirit alkavat maanantaiaamuna ja päättyvät torstai-iltana. Leirien aikana nuoret saavat opetusta liiton lajivalmentajilta sekä Kisakallion valmentajilta ja opettajilta. Leirit järjestetään yhteistyössä koulujen kanssa ja nuoret tekevät koulutehtäviä leirien aikana. Kouluyhteistyön takaamiseksi seurojen on hyvä olla yhteydessä kouluihin ja tähän saa tukea lajiliiton sekä olympiakomitean yhteistyöhenkilöiltä.

Leirien sisältö ja painopisteet:

  • Lajitaidot 10h
    • Lajiliiton linjaukset
    • Seuranta / mittarit – lajiliitot
  • Fyysinen valmennus + testaukset 10h
    • Lajiliiton linjaukset
    • Seuranta / mittarit – lajiliitot
  • Elämänhallinta 10h
    • Henkilökohtainen itsensä kehittäminen
    • Psyykkinen valmennus
    • Ravintovalmennus
    • Ajan hallinta (vrk/viikkorytmi)
    • Sosiaalinen elämä
    • Itsenäinen toiminta / vastuu
    • Seuranta / mittarit – valtakunnallinen
  • Kouluasiat 15h
    • Jatko-opinnot
    • Yhteistyö koulujen kanssa
    • Seuranta / mittarit – valtakunnallinen

Ilmoittautuminen leirille:

Ilmoittautumislinkki löytyy kisakallion sivuilta. Linkki aukeaa kuukautta ennen leirin alkua ja on auki 2 viikkoa.

Mikäli ette pääse tai halua osallistua leirille, ilmoitattehan siitä pikimmiten Ken.sirenius(at)finnhandball.net.

https://www.kisakallio.fi/fi/valmennuskeskus/ylakoululeiritys/lajiryhmat-2017-2018

Aikataulut:

  Leiri 1 Leiri 2 Leiri 3 Leiri 4 Leiri 5
Pojat 02/03 6.-9.8.17 25.-28.9.2017 11.-14.12.2017 5.-8.2.2018 16.-19.4.2018

Varusteet mukaan leirille:

Oma juomapullo ja sisä että ulkoliikuntavarusteet.

Valmennus:

Yläkouluvalmennus on yhdistetty Kisakallion lukiovalmennuksen kanssa, josta vastaavat Ken Sirenius ja Jaakko Horelli.

Lisäksi tulemme käyttämään seuravalmentajia leireillä apuna, jotta yhteistyö optimoituu.

Poikien 2002/2003 vastuuvalmentajana toimii Jaakko Horelli.

Pelaajavalinnat:

Pelaajavalinnat  leireille on tehty yhteistyössä seuravalmentajien kanssa. Seuraavan kahden vuoden aikana tulemme käymään pelaajia läpi ja rotaatiota syntyy varmasti.

6.-9.8.17 leirille valitut pelaajat:

Bobe Andreas
Grönmark Anton
Koskinen Joel
Vainionpää Santeri
Hellman Erik
Timmerman Daniel
Mbembela Karim
Källman Daniel
Roos Jonathan
Kaukoranta Miika
Borgström Alex
Qvist Alexander
Nevala-Lehtonen Mikkel
Ekman Artur
Ekman Edvin
Wikström Erik
Söderström Moritz
Seppänen Eetu
Simovaara Veeti
Puputti Oscar
Parvinen Fredrik
Ekholm Rasmus
Antinsalo Daniel
Von Knorring Casimir
Forsman Dennis
Forsman Robin
Maskula Cajus
Ekman Jonathan
Rantanen Tuomas
Tallqvist Zacharias
Järvinen Robin
Karttunen Jonne
Schmidt Linus
Antas Aarne
Kemppainen Julius
Ekman Markus
Aarnio Casper
Peitsaro Benjamin
Åsten Casper
Karlsson Felix
Laakso Leevi
Salonen Otto
Hakkarainen Santeri
Panelius Jens
Söderholm Joar
Hammarberg Edward
Grönmark Viktor
Hyry Tuomas
Nordqvist Felix
Olin Anton
Sjölund Jonne
Molaug Jonatan
Danielsson Kalle
Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.