W17 Baltic Sea Cup – Turnauksen arvoinen finaali – Suomi voittoon kahden maalin erolla.

W17-maajoukkue on Baltic Sea Cupin 2025 voittaja

Turnauksen päätösottelu oli todellinen finaali, kun kaksi tappiottomana edennyttä joukkuetta kohtasivat. Suomi vei voiton lopulta kahden maalin erolla.

Ensimmäisellä puoliajalla peli kulki Liettuan komennossa. Suomen hyökkäyspeli takkusi ja teknisiä virheitä kertyi liikaa. Liettua johti parhaimmillaan jo viidellä maalilla.

Toiselle puoliajalle suomalaisjoukkue tuli täysin uudella energialla. Ero kaventui maali maalilta, ja 12. minuutilla Suomi siirtyi johtoon – eikä enää luopunut siitä. Ottelu päättyi Suomen voittoon lukemin 31–33 (15–13).

– Turnaus oli erinomainen valmistautuminen Kosovossa elokuun alussa pelattaviin European Championship -turnaukseen. Saimme tarjottua pelaajille tärkeitä otteluita, päävalmentaja Nils Kühr kommentoi.

   

Joukkue matkustaa Kosovoon tulevana sunnuntaina. EM-turnaus pelataan 4.–10.8. Pristinassa. Ennen lähtöä joukkue kokoontuu vielä tiistaina leiripäivän merkeissä.

Suomen joukkue ja maalintekijät:

Karén Amanda 10, Rönnberg Isolde 8, Rönnberg Lykke 5, Kulmala Sara 4, Frankenhaeuser Edith 2, von Knorring Lovisa 2, Lindström Nellie 1, Räsänen Julianna 1, Campbell Ruby, Celvin Maya, Helaskoski Sara, Campbell Emilia, Eriksson Matilda, Ranta-aho Jamilah, Fröjdö Cilla, Paloniemi Ronja

7m heitot:

Suomi 3/5

Liettua 4/4

2min ulosajot:

Suomi 6 x 2 min

Liettua 5 x 2 min

Player of the Match

Suomi – Viro Isolde Rönnberg

Suomi – Latvia Julianna Räsänen

Liettua – Suomi Lykke Rönnberg

       

(c)Photo: Dace Eihvalde/Latvian Federation