Tunnelmia Suurleiriltä – tehotytöillä tavoitteena ulkomaan kentät

Juniorimaajoukkueiden Suurleiri käynnistyi keskiviikkona 4.6. Solvallan Urheiluopistolla. Mukana ovat T96, P98 ja T98, joista kaksi jälkimmäistä perustettiin viime vuonna. Bongasimme kaksi T98-joukkueen pelaajaa ja istutimme heidät haastattelupenkkiin.

Kun Emma Aarnio (KyIF) ja Adriana Jakimova (Atlas) sitten asettuvat haastateltaviksi Solvallan Urheiluopiston aulaan, innostuksesta, naurusta ja puheensorinasta ei meinaa tulla loppua. Juttua käsipallosta kun riittäisi loputtomiin. Aarnio, 15, ja Jakimova, 16, on valittu nuorten vuonna 1998 syntyneiden tyttöjen maajoukkuerinkiin. Joukkue viettää paraikaa juniorimaajoukkueiden yhteistä leiriviikkoa Solvallan urheiluopistolla.

”Tosi kivaa harjoitella yhdessä tällä porukalla ja myös nähdä miten muut maajoukkueet harjoittelee”, Aarnio ja Jakimova toteavat kuin yhdestä suusta. Lisäksi tytöistä on mukavaa, kun on kesä ja että leiri on vähän pitempi kuin maajoukkueleiritykset yleensä. Suurleiri kestää keskiviikosta sunnuntaihin.

Emma ja Atsku

KyIF:n Emma Aarnio (vas.) ja Atlaksen Adriana Jakimova ovat parhaita kavereita T98-maajoukkueessa.

Tytöt ovat innosta soikeina, eikä ihme, sillä aivan äsken he pääsivät Areenalle yhdessä entisen huippupelaajan ja maailmanmestarin, nykyisen huippuvalmentajan ja tuoreen Champions Liiga -voittajan, Ljubomir Vranjesin kanssa. Ruotsalainen Vranjes on vierailulla Suomessa ja vetää treenit sekä Helsinki Handball Campilla että juniorimaajoukkueille Solvallassa.

Aarnio kertoo vahvuudekseen heiton ja Jakimova puolestaan nopeuden ja ketteryyden. Molemmat tytöt olivat yhtä mieltä siitä, mikä Vranjesin opeista upposi parhaiten.

”Mä ainakin haluaisin parantaa tosi paljon mun henkilökohtaista puolustusta, ja oli tosi kivaa, kun Vranjes opetti hyviä vinkkejä puolustustekniikkaan”, Jakimova toteaa, ja Aarnio nyökyttelee vieressä ja lisää: ”Mä oon panostanut nyt aika paljon hyökkäykseen, ja munkin pitäisi myös parantaa puolustuspelaamista, joten Vranjesin opit tulivat tarpeeseen.

Molemmat myös toteavat, että massaa pitäisi saada enemmän, mutta ovat hyvinkin perillä siitä, millä tavalla voimaharjoittelua toteutetaan. ”Mä oon ainakin vetänyt ihan vaan kepillä ja omalla painolla, levypainot tulee sit parin vuoden päästä”, 15-vuotias Aarnio toteaa vakuuttavasti.

Emma ja Adriana, eli tuttavallisemmin ”Atsku”, ovat maajoukkuebestiksiä. Molemmat seuraavat ahkerasti myös kansainvälistä käsipalloa ja ovat varsinaisia käsisfriikkejä, ja yhteinen sävel löytyikin juuri käsipallon seuraamisen hienoista kokemuksista.

”Tää on niin hieno ja monipuolinen laji! Just sen monipuolisuuden takia mä jäin tähän lajiin koukkuun”, Atsku intoilee.

Emma puolestaan on kasvanut käsipallokentillä. Hänen isänsä on entinen SM-sarja- ja maajoukkuepelaaja Sebastian Aarnio, joka nykyisellään valmentaa KyIF:n naisia sekä T98-maajoukkuetta. Hänen tätinsä on niin ikään myös entinen SM-sarja- ja maajoukkuepelaaja Micaela Aarnio.

”Mutta ei mua oo mitenkään pakotettu tähän lajiin. Mä oon harrastanut myös uintia, taitoluistelua ja futista, mut käsis tuntui kivoimmalta”, Emma vahvistaa.

Emma seuraa eritoten miesten käsipalloa, ja suosikkipelaaja on islantilainen, Kielissä pelaava Aron Palmarsson. Atsku puolestaan diggailee Norjan naiskäsipalloa, ja hänen idolinsa on Gro Hammersen, mutta myös unkarilainen Anita Görbitz.

”Heidän pelaamisestaan näkyy ilo, he todella nauttivat käsipallon pelaamisesta”, Atsku määrittelee.

Tavoitteet ovat näillä nuorilla naisilla korkealla. Emma tähtää vuoden päästä käsipallolukioon Ruotsiin, ja siitä mahdollisesti johonkin ruotsalaiseen seuraan. Suomeen paluu muutamaksi vuodeksi ei sekään olisi huono juttu. Sen jälkeen Emma mielisi kuitenkin jonnekin ulkomaille, Ruotsin kautta ehkä sitten Norjaan. Atsku on hakenut Mäkelänrinteen urheilulukion käsipallolinjalle, ja yli yhdeksän ja puolen keskiarvolla sekä maajoukkueleirityspaikalla ”Märskyn” ovet toivottavasti aukeavat elokuussa. Sen jälkeen tähtäin on ulkomailla. Tänä kesänä Atsku saa jo hieman esimakua tulevasta, sillä hän suuntaa kesällä Norjan Larvikiin käsipalloleirille. Leirin hän oli löytänyt itse ja hankkinut leiripaikankin. Nämä tunnolliset, määrätietoiset ja kielitaitoiset nuoret naiset pärjäävätkin varmasti missä tahansa. Siviilipuolellakin on jo kiinnostuksen kohteet selvillä. Emma mielii fysioterapeutti-hierojaksi ja Atsku uutisankkuriksi.

T98-maajoukkueelta molemmat tytöt odottavat paljon.

“Me halutaan, että tää joukkue lähtee voittamaan, ei pelkästään pelaamaan. Tavoitteena pitää aina olla voitto.”

Se tarkoittaa tyttöjen mielestä kuitenkin, että jokaisen joukkueessa on laitettava vähintään 100 % likoon ja taisteltava hullun lailla.

”Mutta vain jos me kaikki tehdään se, niinku joukkueena, niin se on mahdollista”, molemmat lisäävät. Tytöt myös toteavat, että maajoukkueessa menestyminen vaatii myös täydellistä omistautumista käsipallolle, ja siinä tämä kaksikko on jo hyvässä vauhdissa.

Lisää Suurleirin tunnelmia lauantaina.