Tomas ”Mecca” Mecklin naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi

Tomas Mecklin tarttuu naisten maajoukkueen kakkosvalmentajan tehtäviin

Naisten maajoukkueen valmennuksessa tapahtuu muutoksia vuodenvaihteessa. Kakkosvalmentaja Ken Sirenius keskittyy opintoihin ja päävalmentaja Tomas Westerlundin uudeksi aisapariksi nousee Tomas Mecklin.

Päävalmentaja Westerlund näkee vaihdoksen valmennustiimissä lähtökohtaisesti varsin helppona.

– Kenillä on paljon sekä osaamista johtajana että tietoa Suomessa pelaavista pelaajista, mikä oli tärkeää minulle, joka en ole aina paikan päällä Suomessa. ”Meccan” kanssa tehtävämme jakautuvat samaan tapaan kuin Kenin kanssa, ainoa ero ehkä on se, että Mecca ei valmenna SM-sarjajoukkuetta. Sen myötä hänen on helpompi seurata pelaajia eri seuroissa, Westerlund sanoo.

Mecklin on uudesta haasteesta innostunut ja odottaa jo pääsyä tositoimiin. Tulevasta yhteistyöstä ja työnjaosta valmennuksen kesken on jo ehditty keskustellakin.

– Uskon että yhteistyö Tomas Westerlundin kanssa toimii hyvin, olemme alustavasti käyneet läpi odotuksia ja ajatuksia. Uskon että yhteistyö perustuu avoimeen ja rehelliseen keskusteluun, jossa pyritään löytämään parhaimmat ratkaisut. Tomaksella on paljon kokemusta eri tasoilta ja paljon annettavaa joukkueelle, Mecklin sanoo.

– Kun joukkueelle luodaan raamit, tarvitaan useita silmä- ja korvapareja, jotta nähdään ratkaisut useasta näkökulmasta. Odotan näitä keskusteluja, suunnitelmien toteutusta ja muutoksia matkan varrella.

Samaa painottaa myös päävalmentaja Westerlund.

– Keskustelemme yhdessä siitä millaista peliä haluamme joukkueen pelaavan ja siihen Mecca tuo oman panoksensa aivan kuten Ken toi. On tosi hienoa, että saan Meccan mukaan toiseksi valmentajaksi.

Mecklinillä on vankka kokemus valmentamisesta jo vuosikymmenten ajalta niin seurajoukkueista kuin maajoukkueista – viimeksi T02-maajoukkuuesta, mistä on tavallaan suora jatkumo naisten maajoukkueeseen.

– Sillä on todella paljon merkitystä ja Mecca on tehnyt siellä hyvää työtä Nilsin [Kühr] apuvalmentajana. Hän on persoonana hyvin rauhallinen ja myös todella pidetty pelaajien keskuudessa, Westerlund sanoo.

Mecklinillä onkin hyvä tuntuma myös naisten maajoukkueeseen jo ennakkoon. Potentiaalia hän näkee runsaasti.

– Monella pelaajalla on kokemusta kovista sarjoista, turnauksista ja otteluista. Tätä kokemusta ja sen tuomaa rauhallisuutta tiukoissa otteluissa tulee tarpeeseen tulevissa peleissä. Joukkueessa on sen lisäksi hyvä sekoitus voimaa, peliälyä ja asennetta.

– Suurella mielenkiinnolla lähden tähän mukaan, luonnollisesti toivoen ja uskoen että voin auttaa joukkuetta, Mecklin tiivistää.

Kohti tulevaa

Rajoitusten takia naisten maajoukkueen otteluita jouduttiin perumaan, mutta tänä vuonna maajoukkue on kuitenkin päässyt taas pelaamaan ja oli viimeksi mukana Bilbaon turnauksessa marraskuussa. Nyt toiveissa on, että leireilemään ja pelaamaan päästään jatkossa, miten korona vaikuttaa, sitä emme tällä hetkellä tiedä.

– Seuraava leiri on edessä maaliskuussa ja toivomme, että voimme pelata lisäksi jonkun ottelun. Fokus on vastahyökkäyspelaamisen kehittämisessä, se oli nyt jo hiukan parempaa, kun olimme Bilbaon turnauksessa. Pelasimme parhaan ottelumme minun valmentaja-aikanani Argentiinaa vastaan, Westerlund kertoo.

Mecklin näkee niin ikään, että pakon edessä karsittu maajoukkueohjelma jätti hiukan kirimistä ja töitä on edessä joukkueen peliajatuksen ja taktisten kuvioiden saamisessa kohdilleen.

– Tauko on ollut koronan takia pitkä ja joukkue tarvitsee paljon otteluita, jotta yhteispeli, ajoitukset ja ajatukset saadaan hiottua yhteen. Puolustuspään kovuus ja yhteispeli luo mahdollisuuksia nopeisiin vastahyökkäyksiin.

– Puolustuksessa yksityiskohdat voivat merkitä maalia omaan tai vastustajien päähän. Pienet asiat ja voitot puolustuksessa tuovat nopeiden hyökkäysten lisäksi varmuutta ja vahvistavat uskoa tekemiseen, myös hyökkäyspäässä. Odotan todella innolla leirejä ja joukkueen tapaamista, Mecklin summaa.

Kaikki edellytykset joukkueen kehittämiselle ja kehittymiselle ovat Mecklinin mukaan olemassa.

– Joukkueella on hyvä kokonaistilanne tällä hetkellä. Joukkueessa on monta korkeatasoista ja nälkäistä pelaajaa, jotka ovat halukkaita taistelemaan yhdessä. Tästä taistelusta näimme esimerkkejä Bilbaossa ja näemme varmasti tätä jatkossakin. Sen lisäksi nuoremmissa ikäluokissa on paljon lupaavia pelaajia, joten myös joukkueen tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa! Tilaa Pihkassa palloon tai Fäst vid bollen nyt vaivattomasti verkosta.