T98 kotiutunut joulukuun leiriltä

Yli 20 T98-maajoukkuerinkiläistä oli kutsuttu viikonlopuksi leirille Solvallaan. Taustaryhmän laskujen mukaan nuoren maajoukkueemme ringissä leireillä on ollut nyt mukana jo yli 50 ikäluokkamme tyttöä. Leirin aloittaneiden testien ja useiden palloharjoitusten lisäksi oli tällä kertaa ohjelmassa itsenäisyyspäivän kunniaksi myös harjoitusottelu Dicken Akatemiaa vastaan. T98 maajoukkue taisteli ennakkoluulottomasti kokeneempia vastustajia vastaan ja loppulukemiksi jäikin vain niukka tappio luvuin 21 – 24 (7 – 7).
Iso kiitos dickeniläisille kun tulivat sparraamaan tyttöjämme tuleviin kansainvälisiin koitoksiin!

Lauantain pelin jälkeen vanhemmat kokoontuivat kuuntelemaan päävalmentajamme Gutte Ahlroosin mietteitä ja tavoitteita. Sunnuntaina ennen leirin päättymistä taustaryhmän koordinaattori Ari Paganus oli kutsunut vanhemmat uudelleen koolle käymään läpi tulevaisuuden suunnitelmat taustaryhmän näkövinkkelistä. Myös Käsipalloliiton valmennuspäällikkö Ken Sirenius oli mukana palaverissa tutustumassa T98 maajoukkueen ja taustaryhmän toimintaan.

Seuraavaksi joukkueellamme on edessä turnausmatka Tunisiaan. T98 on ainoana alueen ulkopuolisena maajoukkueena kutsuttu Välimeren alueen maiden käsipallomestaruusturnaukseen. Turnaus pelataan Tunisian Nabeulissa 4. – 11.1.2015. Vastustajamme ovat näillä näkymin Egypti, Italia, Serbia, Tunisia ja Turkki.
Turnaukseen lähtevä joukkue (16 pelaajaa) julkaistaan viikon 50 loppuun mennessä.

Vuoden 2015 alustavaa T98 ohjelmaa:
4. – 1.11. 10th Women´s Mediterranean Handball Championship –turnaus Nabeul
6. – 8.3. T98 maajoukkueleiri Solvalla
20. – 22.3. EM-karsintaturnaus Romania
(20.3. Suomi – Romania ja 21.3. Turkki – Suomi)
10. – 12.4. T98 maajoukkueleiri Solvalla
3. – 7.6. nuorisomaajoukkueiden suurleiri Solvalla
13. – 23.8. Euroopan mestaruuskisat Makedonia
Muutokset näihin päivämääriin ovat mahdollisia

T98 taustaryhmä