T98 kotiutunut leiriltä Solvallasta ja lähiajan aikataulu
Maajoukkue oli kokoontunut viikonlopuksi Solvallaan oppimaan uuden päävalmentajamme Tommy Suoraniemen pelikuvioita ja hiomaan taitojaan. Paikalla oli 24 tyttöä. Osa tytöistä oli tuoreita maajoukkuerinkiläisiä, ja vaikka pelikentiltä ovatkin kaikki toisilleen tuttuja, pitää yhteispelitaitojakin treenata. Viikonlopun ohjelma oli todella tiivis. Solvallaan kokoonnuttiin jo perjantaina aamupäivällä ja kotiin lähdettiin vasta sunnuntaina viiden aikoihin viimeisten pallotreenien jälkeen. Kaiken muun actionin ja palaveeraamisen lisäksi oli joukkueella kolmen päivän aikana yhteensä 11 tuntia pallollisia harjoituksia.
Lauantaina harjoitusvastustajaksemme saapui SIF:in B-pojat Siuntiosta. Isokokoisia kundeja vastaan pelatessa saimme todella hyvää treeniä, kiitos vielä heille!
Lauantaina saimme myös maalivahtivalmennuksen huippuosaajan Vanja Radicin Solvallaan virittämään maalivahtiosastoammekin taas askeleen eteenpäin.
T98 maajoukkueen lähiajan päätavoitteena on heinäkuussa Göteborgissa pelattava European Open -turnaus. Suomi on arvottu alkusarjassa lohkoon D, jossa muut maat ovat: Ranska, Hollanti, Itävälta ja Georgia. Huippupelejä on siis tiedossa. Alkusarja tullaan pelaamaan 4. – 5.7.2016 ja sijoitus- ja loppupelit sitten 6. – 8.7.2016. Turnaus pelataan samaan aikaan kuin perinteinen Partille Cup.
Turnaukseen lähtevä joukkue tullaan julkaisemaan lähiaikoina. Tuolloin kerromme myös tarkempaa tietoa itse European Open -turnauksesta.
Ohessa myös T98 maajoukkueen kesä- ja syyskauden alustavaa ohjelmaa:
* 31.5. ystävyys/harjoitusottelu, Vantaa
* 17. – 19.6. kesäharkat Siuntio/Kirkkonummi
* 22.6. iltatreenit Kauniainen
* 29.6. iltatreenit Kauniainen
* 3. – 9.7.2016 European Open, Göteborg Ruotsi
* 30.7. – 3.8.2016 nuorisomaajoukkueiden suurleiri Kisakalliossa
* elokuussa Socis cup, Karjaa
* 21. – 23.10.2016 leiri Kisakalliossa
Muutokset näihin ovat hyvinkin mahdollisia.
T98 taustaryhmä