T96 maajoukkue oli lähellä jymy-yllätystä Ruotsia vastaan European Openissa

Tyttömaajoukkue -96 syntyneiden arvonta arvopeleissä runkosarjan vastustajista ei taaskaan ollut suosinut joukkuetta. Vastaan oli arvottu turnauksen runkopeleissä  Ruotsi, Hollanti ja Tsekki. Kovia maita kaikki. Kuitenkin myöhäisottelussa eilen Ruotsia vastaan suomalaistytöt olivat varsin lähellä jymy-yllätystä.

Suomalaistytöt pelasi läpi ottelun ennakkoluulottomasti, jokainen pelaaja pisti itsensä likoon. Ottelu eteni tasaisesti, ajassa 4.20 Suomi johti 3-2. Kun peliä oli pelattu 16.54 ensimmäistä puoliaikaa, oli peli 6-7. Tauolle mentiin ruotsalaisten niukassa 8-6 johdossa. Jännittävässä ja tasaisessa pelissä Suomi vielä  tasoitti toisella puoliajalla ajassa 2.30 lukemiin 8-8. Kun peliä oli enää jäljellä n. 10 min, ruotsalaisilla oli niukka 11-10 johto. Tästä eteenpäin tytöt olisivat voineet tehdä historiaa ja hyvinkin kukistaa ruotsalaiset. Pelin viimeisillä minuuteilla onnistui Ruotsi kuitenkin kasvattamaan johtoaan loppulukemiin 18-14.

Suomalaiset pelasivat läpi ottelun ensin matalalla 3-2-1 puolustuksella nostaen puolustusta läpi ottelun. Tämä puri ruotsalaisiin, joilla oli läpi ottelun kerrankin vaikeuksia hyökkäyspäässä. Ruotsalaisilta tutut takaheitot jäi näin minimiin. Suomen tytöt jaksoivat kuitenkin koko pelin ajan pitämään puolustuksen kasassa ja lukemaan hyvin ruotsalaistyttöjen ratkaisuja. Parasta pelissä oli kokea ruotsalaista tyttömaajoukkuetta vastaan jännitystä läpi ottelun ja ilmaan jäi jopa MITÄ JOS …?

Suomi – Ruotsi 14-18 (6-8)                                                                                          

Suomen joukkue: Andersson A, Ojala A 2, Salokivi Tove 1, Böckelman S, Gammals Jessika 2, Salo H, Nyholm A 1, Holopainen E, Weurlander M 1, Ringell S 1, Valkamo E 6 (3), Roos C (mv), Back L (mv) , Feodoroff C (mv)

Ulosajot Fin 1 ja Swe 5, 7m heitot Fin 5 (3) ja Swe 2 (1)

2014-07-01 19.53.09

Lämmittely Ruotsi-peliin vedettiin Lisebergin takapihalla…

Avausottelussa runkosarjassa  iltapäivällä eilen Hollantia vastaan oli täysin vastakohta Ruotsin ottelua ajatellen. Ensimmäinen puoliaika oli hyvin heikko kun maalinteko lisäksi oli niin vaikeata. Toisella puoliajalla Suomen joukkue heräsi ja pelasi kohtalaisen puoliajan (10-13). Loppulukemat kirjattiin 11-23 hollantilaisten hyväksi. Hollantilaisilla oli hyvä, nopea ja tekninen joukkue.

Suomi – Hollanti 11-23 (1-10)

Suomen joukkue : Andersson A, Ojala A , Salokivi Tove, Böckelman S 1, Gammals Jessika 1, Salo H, Nyholm A, Holopainen E 1, Weurlander M 1, Ringell S 5 (1), Valkamo E 2, Roos C (mv), Back L (mv) , Feodoroff C (mv)

Ulosajot Fin 2 ja Ned 3, 7m heitot Fin 2 (1) ja Ned 5 (5)