T08 European Open – Hyvä aloitus neljän vuoden projektille
European Open 2024, kuusi päivää ja kahdeksan peliä. Tämä on jotain mihin harva suomalainen 16-vuotias käsipalloilija on tottunut, ja varsinkin kun vastus on kovatasoiset maajoukkueet. Lopullinen 16 sija on kuitenkin hyvä.
Alkulohko oli todella kovatasoinen. Suomen lohkossa oli finaalijoukkueet Sveitsi ja Saksa, sekä Hollanti että Slovakia. Sveitsiä vastaan oli harmillisesti joukkueen heikoin suoritus. Ensimmäinen peli Hollantia vastaan sekä toisen päivän peli Saksaa vastaan onnistuimme hyvin, vaikka emme pystyneet loppuun asti kunnolla haastamaan ja hävittiin pelit.
Suomi on kahdesti kohdannut Hollannin aiemmin European Openissa, 2014 tulos 11-23 ja 2016 tulos 12-27, joten T08 lopputulos 18-25 on selvä parannus.
Jatkosarjassa Kroatia oli liian kova, mutta Färsaaresta ja Liettuasta saimme voitot, jonka takia pääsimme pelaamaan sijasta 15-16.
Viimeisessä pelissä, eli sijoituspelissä asettui Romania meitä vastaan. Romaniaa vastaan Suomen tytöt ovat pelanneet aiemmin viisi kertaa häviten kaikki. Pienin tappiomarginaali on ollut 8 maalia (60 min ottelussa). T08 lopputulos oli 30-25 (15-15) Romanialle, joten parannus tässäkin. Joukkue oli useamman maalin johdossa, mutta kisaväsymys alkoi näkyä ja Romani oli lopussa vahvempi.
Valmentajan kommentti: Mielestäni joukkueen aloitus on mennyt hyvin, pelattu todella hyviä joukkuetta vastaan alkulohkossa. Nyt tiedämme, missä olemme ja mitä meidän täytyy kehittää ja mihin meidän täytyy panostaa enemmän. On aina hyvä antaa tytöille uusia kokemuksia oppimista varten, ja se on mahdollista vain viemällä heidät pelaamaan Suomen ulkopuolelle. Se on aina erityistä, ja sitä heidän täytyy oppia. Maan edustaminen on ja sen tulisi aina olla jotain erityistä. Onnistuimme yhä enemmän pelaamaan omaa taktiikamme, ja pystyimme tekemään pieniä muutoksia taktisena variaationa. Se on välttämätöntä, jotta voimme pelata nämä Euroopan karsinnat menestyksekkäästi. Joten loistava turnaus, josta tytöt ja me valmentajat saimme hyviä kokemuksia. Nyt tiedämme, mitä voimme odottaa tytöiltä ja mitä meidän täytyy kehittää. Vaikka hävisimme enemmän pelejä kuin voitimme, oli selvää, että tytöt eivät koskaan luovuttaneet ja luottivat taktiikkaan. Tämä on jotain, mitä voimme käyttää perustana, ja nyt odotamme innolla uusia pelejä ja harjoituksia kaikkien tyttöjen kanssa.
Sekä Ronja että Cilla ovat osoittaneet hienoa harjoitusmoraalia turnausta edeltäen, ja molemmat onnistuivat suorittamaan korkealla tasolla koko turnauksen ajan. Oli ilo nähdä heidät kehittyvän hieman ujohkoista maalivahdeista joukkueen johtaviksi pelaajiksi, joilla on korkea itseluottamus, kommentoi maalivahtivalmentaja Ida Keihäs.
FIN – NED 18-25 (9-13)
SUI – FIN 27-10 (15-4)
FIN – SVK 14-26 (5-12)
GER – FIN 26-18 (12-8)
FAR – FIN 27-31 (15-13)
FIN – CRO 19-30 (10-15)
FIN -LTU 26-23 (14-12)
ROU – FIN 30-25 (15-15)
Maalintekijät:
Ella Saukkonen 43
Amanda Karén 40
Jamilah Ranta-aho 25
Edith Frankenhaeuser 10
Filippa Johansson 9
Julianna Räsänen 8
Astrid Stubb 8
Nellie Lindström 6
Sara Kulmala 5
Maya Celvin 3
Siiri Lönnroth 2
Linnea Degerlund 1
Ebba Nilsson 1