W19-maajoukkue on saapunut Montenegroon
Joukkueen ensimmäinen täysi päivä Podgoricassa alkoi aamukävelyllä hotellin lähellä kuumankosteassa säässä. Kävelyn jälkeen nautimme aamupalan.
Aamupäivällä pidettiin palaveri, jossa kerrattiin joukkueen arvot, matkan säännöt ja tavoitteet. Jokainen sai myös kirjoittaa taululle, miten kuvailisi joukkuetta yhdellä sanalla. Me olemme sisukas joukkue, joka ei ikinä anna periksi!
Tämän jälkeen olikin aika lähteä bussilla kohti hallia treeneihin. Halli ei ollut mikään perus jumppasali, vaan aivan mielettöman iso ja näyttävä halli huikealla katsomolla. Kysessä on Buducnost champions league joukkueen kotihalli. Täällä kelpaa treenata!
Kesti hetken tottua lämpimään sisäilmaan, mutta pian pääsimme vauhtiin ja saimme hiottua peliämme. Oli tärkeää saada energiaa kroppaan pitkän reissupäivän ja hieman lyhkäisten yöunien jälkeen. Fiilis oli kokoajan katossa.
Matkalla bussiin montenegrolainen taivas aukesi ja kastuimme kuin märät koirat. Kauan kaivattu sade saapui siis juuri kun olimme ulkona.
Kun olimme syöneet lounaan, pääsimme pariksi tunniksi lepäämään, mikä olikin tarpeen eilisen matkustamisen jälkeen. Pian olikin vuorossa illallinen, jonka jälkeen haimme vielä vettä ja snäcksejä kaupasta. Ehkä kana ja riisi alkaa jo hieman maistumaan puulta.
Päivän päätteeksi kokoonnuimme pitämään palaveria huomisesta vastustajasta Ruotsista. Katsoimme klippejä ja juttelimme eri pelaajista, heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Maalivahtien kanssa analysoitiin heittoja. Nyt on suunnitelma valmis – täältä pesee!
Saatiin myös videotervehdys Sammenilta Suomesta!
Iltapalaksi saatiin vielä jugurttia ja mysliä ja vedenkeitin kävi kuumana kun puuropussit oli tuotu mukaan kotoota asti.
21 jälkeen oli väsynyttä porukkaa ja mentiin nukkumaan ja latautumaan seuraavaa päivää varten.
Valmentaja Patrik Johanson kommentoi matkan alkua:
– Hyvä ensimmäinen päivä pitkän lentomatkan jälkeen. Oli mukava päästä vähän liikkeelle ja käynnistää keho ennen huomenna alkavia mestaruuskisoja. Joukkue on täynnä intoa ja tänään annamme kaikkemme tehdäksemme pelistä vaikean Ruotsille!
Huomenna hauskuus alkaa!










Suomen Käsipalloliitto
Finlands Handbollförbund
Finnish Handball Federation
Miesten Aktialiiga
Aktia Tulospalvelu
EHF European Cup
EHF Champions League
EHF European League
EHF
EHF Competence Academy
ehfTV
IHF
IHF Education Centre
Vuk Raicevi