P00 Janis Grinbergas-turnaukseen Liettuaan

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue osallistuu lokakuun lopulla Vilnassa pelattavaan kansainväliseen Janis Grinbergas Memorial-turnaukseen. Vuonna 2000-ja myöhemmin syntyneiden poikien sarjassa Suomi kohtaa isäntämaa Liettuan lisäksi Latvian ja Puolan. Joukkue valmistautuu turnaukseen lauantaina 22.10. Kisakalliossa pidettävällä päiväleirillä.

Maajoukkueen päävalmentaja Thomas Hivert on mielissään tulevista tapahtumista:

Thomas Hivert

Thomas Hivert

”Turnaus on tärkeä etappi meille ja saamme oivan mahdollisuuden tarkistaa tasomme sillä saamme vastaamme hyvätasoisia joukkueita. Samalla pelaajat saavat kokemusta kansainvälisistä peleistä. Tulemme todennäköisesti kohtaamaan meitä kookkaampia joukkueita joten meidän pitää osata pelata fiksusti ja kohdistaa energiamme oikeisiin asioihin.

Päiväleirillä pääpaino on taktisella puolella, tavoitteena on organisoida yhteispeliä turnausta silmällä pitäen. Emme ole kokoontuneet Suurleirin jälkeen kertaakaan joten näemme myös mikä on pelaajien nykykunto.”

P00-maajoukkue pelasi toistaiseksi ainoan maaottelunsa viime vuoden joulukuussa Tallinnassa, tuolloin Viro oli vahvempi maalein 29-24.

Suomen ohjelma turnauksessa:
28.10. klo 15:40 Puola – Suomi
29.10. klo 15:30 Liettua – Suomi
30.10. klo 13:40 Suomi – Latvia

Suomen joukkue:
Klaus Ahlgren (Akilles)
Lauri Arkko (Cocks)
Robert Bäckman (HIK)
Tommi Haverinen (Atlas)
Miska Henriksson (EIF)
Henry Juslin (Alingsås HK)
Kalle Kankaanpää (ÅIFK)
Eero Laine (ÅIFK)
Santeri Maijala (ÅIFK)
Mikael Manderoos (ÅIFK)
Oliver Nordlund (HIK)
Daniel Segercrantz (Dicken)
Oscar Snellman (SIF)
Miro Viitamäki (Cocks)
Edvin Voutilainen (SIF)
Max Westerlund (SIF)

Valmennus ja johto:
Päävalmentaja Thomas Hivert
Valmentaja Anton Usvalahti
Fysio Kaarle Kaurinkoski
Joukkueenjohtaja Jussi Kantee