Naisten maajoukkueen leireiltä otettu irti voitava

Naisten maajoukkue on syys-lokakuun vaihteessa leireillyt perin  poikkeuksellisissa merkeissä, kun ryhmä on ollut jaettuna kahteen osaan. Toinen osa on harjoitellut Ruotsissa päävalmentaja Tomas  Westerlundin johdolla ja toinen kotimaassa valmentaja Ken Sireniuksen vetämänä.

Sekä Westerlund että Sirenius korostavat sitä, että koronatilanteessa pakon edessä tehty ratkaisu leirin jakamisesta kahtia ei ole paras  mahdollinen ratkaisu ajatellen etenkin joulukuun alussa edessä olevaa  MM-karsintaturnausta.
– Hankalasta tilanteesta on pyritty tekemään paras mahdollinen ja  valmistautumaan kuitenkin kohti joulukuun otteluita, Sirenius kuvaa.
– Parempi tämä kuitenkin on kuin ei leiriä lainkaan. Nyt vain  toivotaan, että seuraavaan kokoontumiseen päästään kaikki yhdessä. Siitä on kuitenkin enää viikko MM-karsintaan. Kaikkineen toivotaan  tietysti, että koronatilanne kääntyy parempaan, Westerlund sanoo.
Leiripäivistä on pyritty kuitenkin ottamaan irti kaikki mahdollinen ja tässä on myös onnistuttu suhteellisen hyvin.
– Meitä täällä Ruotsin puolella on kahdeksan pelaajan ryhmä. Olemme pari harjoitusta päässeet vetämään Kristianstadin joukkueen kanssa ja ne ovat olleet hyviä treenejä, Westerlund kertoo.
– Sen lisäksi olemme vetäneet myös muuta harjoittelua ja lähtökohtiin nähden ainakin täällä Ruotsin päässä leiri on ollut hyvä.
Sireniuksen mukaan myös kotimaan leiriryhmä on pystynyt ottamaan leiripäivistä paljon irti.
– Pelaajat ovat tehneet hyvin töitä ja olemme keskittyneet pelin painopistealueisiin. Totta kai tämä kuitenkin on ollut haastavaa.
Suomen MM-karsintaturnaus on edessä Turkissa joulukuun alussa.