Naisten käsipallon EM-karsinnan toisen vaiheen lohkot arvottu

Suomen maajoukkue aloittaa naisten käsipallon EM-karsinnat ensimmäisen vaiheen karsintaturnauksella Färsaarilla touko-kesäkuun vaihteessa. Euroopan käsipalloliitto EHF arpoi torstaina myös toisen vaiheen lohkot ja mikäli Suomi selvittää tiensä jatkoon, ovat vastustajat jo nyt selvillä. Suomi taistelee jatkopaikasta Färsaaria ja Israelia vastaan. Kolmen maan lohkon ykkönen etenee seuraavaan vaiheeseen, jossa vastaan lohkossa 2 asettuvat Tanska, Romania ja Itävalta.

Sloveniassa, Pohjois-Makedoniassa ja Montenegrossa pelattavaan naisten EHF EURO2022 -lopputurnaukseen pääsee kolmen emäntämaan lisäksi suoraan hallitseva Euroopan mestari Norja. Karsinnan toisen vaiheen kuudesta lohkosta pääsee lisäksi jokaisesta kaksi parasta lopputurnaukseen.

Suomella on nyt siis edessä ensin haaste karsinnan ensimmäisessä vaiheessa ja mikäli se selvitetään voitokkaasti, edessä on ensi talvena vielä pari pykälää isompi tehtävä. Lohkon ykkössuosikkina on edellisessä EM-lopputurnauksessa välieriin saakka yltänyt Tanska.

EM-karsintojen toisen vaiheen lohkot pelataan lokakuun 2021 ja huhtikuun 2022 välillä. Lopputurnaus pelataan marraskuussa 2022.

Lue lisää EHF:n sivuilta:

https://www.eurohandball.com/en/news/en/qualifiers-draw-starts-race-to-ehf-euro-2022/