MU20 hävisi kovan taistelun jälkeen välierän Latvialle

Suomen MU20 käsipallomaajoukkue on selvittänyt tiensä EHF Championship-turnauksen mitalipeleihin. Vastaan välierässä asettui tuttu Latvia, joka tällä kertaa päihitti Suomen turnauksen välierässä vahvalla hyökkäyspelaamisellaan.

M20 EHF Championship 19.7.2024 Suomi – Latvia 31-36 (12-15)

Latvia oli Baltian turnauksesta tuttu joukkue, jonka tiedettiin hyökkäävän vahvan oikean pakkinsa ja taitavan pelinrakentajansa voimin. Suomi sopi lähtevänsä sulkemaan tiloja tiiviisti Latvian oikean pakin hyökkäyksien tieltä ja pyrki pitämään pelinrakentajan riittävän kaukana läpiajosektoreista.

Heti ottelun alussa Suomi epäonnistui neljään kertaan sopimissaan asioissa ja kun hyökkäyksessäkin pallo hieman poltteli otti Latvia komennon lukemissa 3-5. Nopealla aikalisällä Suomi sai puolustustaan hieman kasaan ja kapusi maalin päähän lukemiin 8-9 7v6-pelaamisellaan 17 minuutin kohdalla. Tämän jälkeen Suomi luopui pallosta aktiivisesti omassa hyökkäyspäässä saamatta heittoja edes aikaiseksi ja Latvia rykäisi uudelleen kolmen maalin karulle 9-12. Tässä ero Suomen hyökkäyspään hapuillessa ja viimeistelyn ontuessa pysyi lopun erää. Ensimmäisellä puoliajalla Suomi teki 10 helppoa pallonmenetystä ja viimeisteli vain 52% maalintekopaikoistaan. Puolustuspään hapuillessa ja jäähyjen rikkoessa pelin rytmiä myös tuttu iloinen kontrapeli loisti poissaolollaan ensimmäisellä puolikkaalla. Puoliajalle omaa peliä etsimään lähdettiin lukemissa 12-15.

Toiselle puoliajalle Suomi pyrki puolustamaan tiiviimmin pyrkien jälleen juoksemaan totutusti vastaan. Herännyt Suomi saikin aikaan muutaman onnistuneen puolustuksen, josta pääsi kontraamaan maalintekopaikoille ja tuhlailusta huolimatta toi pelin kahden maalin päähän 14-16. Jooa Knaapisen saama helpohko jäähy kuitenkin sekoitti jälleen Suomen orastavaa nousua ja Latvia karkasi 15-19 johtoon. Suomi tuskaili omassa päässään 1v1-tilanteita liian matalalla häviten, joista Latvia onnistui viisaasti pelaten repien eron pahimmillaan kuuteen maliin 18-24 ajassa 43 minuuttia.

Suomi pyrki vaihdoilla löytämään toimivaa puolustusryhmitystä ja saikin hetkittäin Latvian rakenteitakin sekaisin. Samalla Fredrik von Troil otti joukkuetta reppuselkään ja maalasi 10 minuutissa pienestä kulmasta ja 7-metristä kuudesti tuoden joukkueen vielä kahden maalin päähän 28-30 6 minuuttia ennen loppua. Suomella mikään ratkaisu omassa päässä ei kuitenkaan tuonut yksittäistä onnistumista pysyvämpää puolustusratkaisua ja Latvia onnistui jatkuvasti maalinteossa voittamalla kaksinkamppailujaan. Suomi kävi vielä kahdesti kahden maalin päässä, mutta lukemista 30-32 (57 min) Latvia nykäisi lopullisesti ja vei ottelun lopulta 31-36.

Suomen parhaana palkittiin Fredrik von Troil, joka heitti 12 maalia. Muuten Suomella oli vaikeuksia tällä kertaa etenkin omassa päässä kenttää kaksinkamppailujen voittamisessa ja hyökkäyspäässä pallosta luovuttiin turhankin helposti takapelaajien onnistumisten jäädessä laihoiksi.

Suomen maalintekijät: Fredrik von Troil 12, Jooa Knaapinen 4, Vili Leppänen 4, Liam Ranta-aho 3, Axel Sjöstedt 2, Oskari Suopajärvi 2, Joel Hagström 2, Nicolas Reenpää 1, Marcus Ojala 1.
Suomen torjunnat: Oliver Sandin 8/37 = 22% ja Alexander Segersven 0/6.

Päävalmentaja Andreas Rönnberg harmitteli tappiota, koska vaikeasta pelistä huolimatta voitto oli loppuun saakka otettavissa:

Ei saatu puolustusta toimimaan missään vaiheessa, vaikka kokeiltiin vaihtaa muotoa tai pelaajia. Hävisimme puolustuspäässä helposti liikaa 1v1-tilanteita. Silti pelaamme kahden maalin peliä vielä kolme minuuttia ennen loppua ja taistelemme. Kun puolustus ei oikein toimi, emme saa totuttua kontrapeliä toimimaan. Haluamme lopettaa turnauksen voitolla sunnuntaina!

Lauantaina joukkue viettää viimeistä välipäivää Kosovossa. Turnauksen pronssimatsi pelataan sunnuntaina 21.7.2024 klo 16.30, jolloin vastaan asettuu jälleen kookkaan viivapelaajan omaava Luxemburg.

Kuvat: Kosovo Handball Federation