M18 maajoukkueelle lähtölaukaus Kisakalliossa

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kokoontui ensimmäiselle leirilleen Kisakallioon 3.–5. tammikuuta ja avasi maajoukkuepolun ikäluokalle. Leirille osallistui 20 pelaajaa sekä joukkueenjohto kokonaisuudessaan.

Ensimmäisen leirin kantavina teemoina kaikessa tekemisessä olivat intensiteetti, rohkeus ja fokus. Painopiste harjoituksissa oli leirin aikana hyökkäyspelissä, jonka lisäksi maajoukkue sai  harjoitella kahden EHF Master Coach -kurssin luennoitsijan johdolla 7 vs 6 -peliä ja modernia aktiivista puolustusta.

Sitoutuminen ja urheilijoiden tuki avainasemassa

Urheilijat osoittivat kolmen päivän aikana loistavaa sitoutumista harjoitteluun ja pääsivät samalla tutustumaan toisiinsa. Käsipalloliiton huippu-urheiluvastaava Kaj Kekki kävi keskustelemassa ryhmän kanssa, painottaen etenkin kovan työnteon merkitystä arjessa ja viikottaisessa tekemisessä. Päävalmentaja Ken Sirenius kehuu pelaajien sitoutumista:

– Olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen leiriviikonloppuun. Pelaajat sitoutuivat hyvin meidän tavoitteisiin ja näyttivät myös lupaavaa tasoa pelillisesti. Mielenkiinnolla odotamme jo kaikki seuraavaa yhteistä tapahtumaa.

Tämä oli lähtölaukaus projektille, jossa ensimmäinen ja äärimmäisen tärkeä välietappi ovat 2025 syksyllä järjestettävät EM-karsinnat.

– Jo nyt voidaan todeta, että karsinnoissa tullaan varmasti näkemään kovaa taisteleva ja nopeasti liikkuva Suomi, Sirenius maalailee.

Maajoukkue jatkaa seuraavaksi mm. harjoitusotteluilla kevään aikana. Joukkueenjohto tiedottaa pelaajia, seuravalmentajia ja vanhempia sekä sidosryhmiä tulevista tapahtumista.

Perusasiat paikallaan – taustavoimia tarvitaan

Maajoukkue tarvitsee myös taustatukea laajasti. Kodin, koulujen ja seurojen lisäksi maajoukkueen toiminta tarvitsee kumppaneita. Leirit, harjoittelu ja maaottelut vaativat aina varainkeruuta ja vapaaehtoisvoimia kaiken järjestämiseen, painottaa joukkueenjohtaja Jan Sundström:

– Nuorten maajoukkuetoiminta on intensiivistä ja tiivisrytmistä – siksi taustatuki on tärkeää – jokaisen leirin, ottelun ja tapahtuman pitää onnistua sataprosenttisesti. Minun tehtäväni on nyt koota hyvä taustaryhmä ja rakentaa vahva alusta, jolta maajoukkue voi ponnistaa menestykseen.

Suurkiitos pelaajille, valmentajille ja Kisakalliolle onnistuneesta leiristä!