Koko käsipalloliiton historia nyt kaksissa kansissa

Suomalaisen käsipallon 80-vuotishistoriikki, joka kertoo tarinan lajihistorian alkuvihellyksestä koronakurimukseen

Käsipallo esiteltiin suomalaisille jo 1920-luvulla ja 1941 lajin otti vastuulleen Suomen Käsipalloliitto. Raju, vauhdikas ja tekninen kontaktilaji juurtui useille paikkakunnille, joista osaan kehittyi nykypäivään asti kantanut rikas lajikulttuuri.

80 vuoden aikana käsipallo on kamppaillut elintilastaan Suomessa ja luovinut kansainvälisesti suuren lajin kovassa kilpailussa. Käsipalloliiton hyvin säilynyt arkistoaineisto mahdollisti tutkimukseen perustuvan teoksen, jossa esitellään käsipallon suomalaiset kehityssuunnat, lajin levittäytymisen haasteet ja olosuhteiden muutoksen. Valokeilaan pääsevät legendaariset pelaajat, valmentajat, erotuomarit ja päättäjät – unohtamatta lajia paikallisesti kehittäneitä tulisieluja.

Lukija viedään näyttävän kuvituksen avulla käsipallon pihkantuoksuiseen ytimeen: maajoukkueiden värikkäille vierasmatkoille, koulujen liikuntasaleihin, pukukoppeihin ja päättäjien kabinetteihin. Kirjan päätteeksi tarjolla on ainutlaatuinen tilasto-osuus, johon sisältyvät muun muassa miesten ja naisten pääsarjojen, eurocup-otteluiden ja A-maajoukkueiden pelaaja- ja ottelutilastot.

    Valitse kirja

    [group group-569]

    Tilaan Pihkassa palloon -kirjoja (Huom! Toimituskulut 15€ / kirja) Toimitustapa:

    [/group]

    [group group-579]

    Tilaan Fäst vid bollen -kirjoja (Huom! Toimituskulut 15€ / kirja) Toimitustapa:

    [/group]

    Tilaajan tiedot

    [group group-postitus]

    Kirjalähetyksen tiedot





    [/group]

    [group group-nouto]

    Kirjalähetyksen nouto

    Mikäli valitsit toimitustavaksi noudon, kirjan voi hakea Käsipalloliiton toimistosta Sporttitalosta, osoitteesta:

    Valimotie 10
    00380 Helsinki

    Ota yhteyttä Päivi Mitruseen (email: paivi.mitrunen@finnhandball.net) sopiaksesi noutoajankohdan.

    Muista klikata Lähetä tilaus -nappia viimeistelläksesi tilauksesi.
    [/group]

    Lisätietoja

    • Kirjan hinta á 40€

    • Toimitustavaksi voi valita joko postituksen tai noudon Käsipalloliiton toimistosta Pitäjänmäestä.

    • Toimituskulut 15€ / kirja