Kirjoittanut

Suomen ja Sveitsin toinen ottelu tasan

SUOMI – SVEITSI 25 – 25  (14-13) Suomen P98 maajoukkueen esiintyminen Sveitsi-trilogian toisessa osassa oli selvä näyttö siitä, että kyllä pojissa ainesta on kunnon käsipalloon. Aivan toisenlainen ote ja tahto kuin edellisen päivän esiintymisessä. Nyt oltiin valveilla ensi vihellyksestä lähtien, eikä annettu vastustajalle mitään eteen. Suomi oli eilisestä oppinut läksynsä. Peli lähti Suomen osalta mallikkaasti […]

Sveitsin tiivis puolustus oli myrkkyä Suomelle

SUOMI – SVEITSI 20 – 35  (11-17) Suomen P98 maajoukkue pelasi perjantaina Siuntiossa ensimmäisen ottelunsa viikonlopun kolmesta kohtaamisesta, ja jäi pahasti jyrän alle. Sveitsiläisten puolustus oli läpäisemätöntä betonia ottelun alkuminuuteilla, ja vieraat karkasivat suomalaisilta saavuttamattomiin. Suomi sai tehtyä heti ensimmäisellä minuutilla johtomaalin, mutta sitten tuli seinä eteen. Heti perään sveitsiläiset tasoittivat tilanteen ja ampaisivat omille […]

P98 EM-maajoukkueringin leiri heinäkuussa

P98:n maajoukkuerinki Bulgarian EM-kisoihin kokoontuu seuraavalle leirille heinäkuussa. Leiri pidetään Kisakallion Urheiluopistolla 7 – 10.7.16. Leiri aloitetaan kuitenkin torstaina 7. heinäkuuta Siuntion Folksam Arenalla. Kokoontuminen Siuntiossa klo 11:30. Leiri päättyy sunnuntaina 10.7. n. klo 13:30. Folksam Arena: Aleksis Kiven tie 7, 02580 Siuntio  http://www.folksamarena.fi/fi/etusivu/#yhteystiedot Mukaan tarvitset oman juomapullon sekä sisä- että ulkoliikuntavarusteet, myös oma foam […]

Sveitsin poikien -98 maajoukkue kohtaa Suomen vastaavan heinäkuussa

Suomen P98 maajoukkue valmistautuu kesän mittaan tuleviin EM-kisoihin. Heinäkuussa Sveitsi saapuu Kisakallioon leireilemään, ja siinä yhteydessä he pelaavat Suomea vastaan kolme ottelua. Ensimmäinen ja toinen ottelu pelataan Siuntion uudessa Folksam Arenassa, ja kolmas Kisakalliossa. Pelipäivät ja -ajat ovat perjantai 8.7. klo 18:30, lauantai 9.7. klo 16:00 ja sunnuntai 10.7. klo 10:30.

P98 maaliskuun leiri Kisakalliossa

Hyvät P98 maajoukkuepelaajat ja vanhemmat Suomen Käsipalloliitto on muuttanut ikäkausimaajoukkueiden osalta leiri-ilmoittautumisen ja -maksujen laskutuksen. Maajoukkueleiritykset siirtyivät vuoden alusta Solvallasta Kisakallion Urheiluopistolle. Tämä järjestely tuo uusia muutoksia totuttuun ilmoittautumis- ja maksukäytäntöön. Ilmoittautuminen Leirille kutsuttujen pelaajien on ilmoittauduttava tiedon saatuaan päävalmentaja Jaakko Horellille (horelli@gmail.com  mob: 050 3864 062). Ilmoittautumiset tulee olla tiedossa kaksi viikkoa ennen leirin […]

Björn “Nalle” Nylund P98 maajoukkueen valmennusryhmään

P98 maajoukkue sai täydennystä valmennuspuolelle ulkomaille muuttaneen Ari Nurmisen tilalle pitkän linjan käsipallovaikuttajan Nalle Nylundin. Yli 25 vuotta käsipallovalmentajana toiminut Nalle on syntynyt vuonna 1960. Hän on naimisissa ja asuu Porvoossa. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme lasta. Työelämässä Nalle toimii urheilukoordinaattorina ammattiopisto Prakticumissa, Helsingissä. Hänellä on valmentajatutkinnot Ruotsista, Itävallasta ja Suomesta. Valmentajana hän on toiminut useissa joukkueissa […]

P98 maajoukkueen helmikuun leirien (Kisakallio ja Serbia) osallistujat

Hyvät P98 maajoukkuepelaajat ja vanhemmat Suomen Käsipalloliitto on muuttanut ikäkausimaajoukueiden osalta leiri-ilmoittautumisen ja -maksujen laskutuksen. Maajoukkueleiritykset siirtyivät vuoden alusta Solvallasta Kisakallion Urheiluopistolle. Tämä järjestely tuo uusia muutoksia totuttuun ilmoittautumis- ja maksukäytäntöön. Ilmoittautuminen Leirille kutsuttujen pelaajien on ilmoitauduttava tiedon saatuaan päävalmentaja Jaakko Horellille (jaakko.horelli@gmail.com) mob: 050 3864 062). Ilmoittautumiset tulee olla tiedossa kaksi viikkoa ennen leirin alkua. […]

Kolme poikien maajoukkuetta pelaa itsenäisyyspäivänä Virossa

Tulevana sunnuntaina kaikki poikien maajoukkueet kohtaavat perinteisessä joulukuun turnauksessa Viron vieraissa. Pelipaikkana Viimsin keskikoulun urheiluhalli aivan Tallinnan kyljessä. Kyseistä turnausta on käyty jo vuodesta 2008. Pelin henki on, että vuorovuosina pelataan kummankin maan kotitantereella. Tällä kertaa isäntinä ovat Viron joukkueet. Itsenäisyyspäivän turnauksen aloittaa poikien 2000, tai sen jälkeen syntyneiden, maajoukkueiden ottelu. Suomen P00 maajoukkueelle ottelu […]

P98 maajoukkue Viron turnaukseen

Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2015 Suomen Käsipalloliiton poikajoukkueet kohtaavat jo perinteeksi muotoutuneessa joulukuun turnauksessa Viron. Tällä kertaa Viro toimii turnauksen isäntänä ja pelipaikkakunta on Viimsi. Mukana Suomesta ovat poikien P00, P98 ja P96 maajoukkueet. Vastustajina Viron vastaavat joukkueet. Turnaus pelataan yhtenä päivänä. Matkaan lähdetään laivalla Tallinnaan aikaisin aamulla ja illalla palataan takaisin. Pelaajien omakustannushinta on 80,00 […]

P98 kolmanneksi Liettuan turnauksessa

Suomi – Latvia 24 – 24 (10-13) Tasapeli Latviaa vastaan Janis Grinbergasin muistoturnauksessa toi Suomelle turnauksen kolmostilan. Eiliset ryminät olivat jostain syystä unohtuneet, ja nihkeys oli yleiskuva suomalaisten otteissa. Liettuapelin rentous ja vaivattomuus eivät olleet tänään mukana. Varsinkin ensimmäisen puoliajan esitys oli tahmeaa tervanjuontia. Toisella jaksolla sentään herättiin ja saatiin peli tasoihin. Voiton avaimet olivat […]

P98 maajoukkueen kautta aikojen paras peli ei riittänyt voittoon

Liettua – Suomi 28 – 25  (13-13) Sanotaan että sääli on sairautta, mutta tämän ottelun jälkeen käy P98 maajoukkuetta sääliksi. Poikien esitys kentällä oli ensi hetkestä lähtien juuri sellaista mitä kansainvälisillä kentillä tarvitaan. Puolentoista minuutin jälkeen tilillä kaksi varoitusta kovasta pelistä, ja vastustajan kuviot sekaisin. Tällaista ryminää tarvitaan jos halutaan pitempiä ja painavampia vastaan pärjätä.

P98:n hyvä nousu toisella jaksolla ei riittänyt Viron kaatoon

Viro – Suomi 31 – 25  (18-9) P98 aloitti Janis Grinbergasin muistoturnauksen Vilnassa kuuden maalin tappiolla Viroa vastaan. Ottelu oli käytännössä jo ratkennut ensimmäisellä puoliajalla, sillä virolaiset saivat jyrättyä itselle yhdeksän maalin johdon tauolle mentäessä. Toiselle jaksolle saapui sitten aivan toisenlainen Suomi, mutta ero vastustajaan oli liian suuri, ja pisteet menivät eteläiselle naapurille. Kahdeksan minuuttia […]

P98 lokakuun leiri Solvallassa

Hyvät P98 Maajoukkueringin Jäsenet Seuraava maajoukkueleiri pidetään 30.10. – 1.11.2015 Solvallan Urheiluopistolla. Kokoontuminen perjantaina 30.10. klo 17:00 Arena hallissa. Leiri päättyy sunnuntaina 1.11. noin klo 17:00. Mukaan tarvitset oman juomapullon, sisä- ja ulkoliikuntavarusteet ja hyppynarun Ilmoittautuminen leirille Leirille ei tarvitse erikseen ilmoittautua, mutta jos et syystä tai toisesta (matka-, sairauseste tai loukkaantuminen) pääse leirille, niin […]

P98 Janis Grinbergas muistoturnaukseen

Hyvät P98 maajoukkueen pelaajat Valmennusjohto on valinnut seuraavat pelaajat Janis Grinbergas muistoturnaukseen Turnaus pelataan 23 – 25.10. Vilnassa / Liettua Tarkempi ohjelma seuraa lähipäivinä. Lähtö torstaina 22.10. ja paluu sunnuntaina 25.10. Mikäli sinulle on ilmaantunut jokin este, etkä pääse lähtemään matkalle, niin ilmoita välittömästi siitä päävalmentaja Jaakko Horellille   050 386 4062        jaakko.horelli@gmail.com 1 Koistinen […]

P98 maajoukkueen ensi kesän EM-kisat Bulgariassa

2016 Men’s European Championship 18 DIVISION 2 – TOURNAMENT BUL Ensi vuoden elokuun 15 – 21. päivinä Suomen P98 maajoukkue pelaa EM-kisojen Divisioona 2:n ottelut Bulgariassa. Suomi arvottiin alkulohkoon B, jossa vastaan tulevat Turkki, Luxemburg, Färsaaret ja isäntämaa Bulgaria. Ottelupaikkakuntaa ei ole vielä ilmoitettu. Bulgarian alkulohkoon A arvottiin Unkari, Makedonia, Ukraina, Armenia, Kosovo ja Kypros. […]

Suomen P98 maajoukkue ja Viro tasapeliin

Suomi – Viro 31 – 31 (13-15) Poikien maajoukkue palasi kesätauon jälkeen tositoimiin. Vantaan Energia Areenalla pelattu harjoitusmaaottelu päättyi sopuisaan tasapeliin. Kaikesta huomasi että siitä oli kulunut pitkä aika kun viimeksi oli taisteltu pisteistä. Luvattoman paljon teknisiä virheitä, harhasyöttöjä ja ohiheittoja ilmeni kummallekin joukkueelle. Kauden ensimmäinen ottelu on aina sellaista yleisetsivää, ja ajatukset ja pallo […]

P98 syyskuun leiri Solvallassa

Hyvät P98 Maajoukkueringin Jäsenet Seuraava maajoukkueleiri pidetään 11. – 13.9.2015 Solvallan Urheiluopistolla. Kokoontuminen perjantaina 11.9. klo 17:00 Arena hallissa. Leiri päättyy sunnuntaina 13.9. noin klo 17:00. Mukaan tarvitset oman juomapullon, sisä- ja ulkoliikuntavarusteet ja hyppynarun Ilmoittautuminen leirille Leirille ei tarvitse erikseen ilmoittautua, mutta jos et syystä tai toisesta (matka-, sairauseste tai loukkaantuminen) pääse leirille, niin […]