Kirjoittanut admin

T96 EM-karsintaurakka loppui – Lippu korkealla!

W19 EM-karsintaottelu Suomi – Unkari  28-44                                                      Suomen joukkue lähti otteluun todella iloisella ilmeellä ja ensimmäisen maalin tekikin Suomi jo ensimmäisellä minuutilla, eli 1-0 johto Suomelle. Maaleja tehtiin alussa vuorotellen ja kun oli pelattu 9 minuuttia peli oli 4-4. Erän puolessa välissä oltiin lukemissa 6-11 ja Unkari oli karannut. Unkari joukkue oli tänään iso, nopea […]

Unkarin W19 liian kovia Turkille

Unkari-Turkki Unkari aloitti pelin vahvasti ja jo 7 pelatun minuutin jälkeen pelitilanne oli 3-0. Turkin onnistui vain vaivoin pääsemään Unkarin kovan puolustuksen läpi ja ensimmäiselle puoliajalle mentiin Unkarin johtaessa lukemin 15-7. Myös toisessa erässä Unkarin puolustus oli vahva ja Turkilla oli vaikeuksia maalinteossa. Vauhtia ja vaihtelevia tilanteita ottelussa oli paljon. Ottelu päättyi suhteellisen selviin lukemiin 33-18 […]

W19 EM-karsintojen ensimmäinen ottelu pelattu

Suomi-Turkki 20-34 (9-15) Suomi ei saanut toivomaansa alkua kotiturnaukselleen. Ottelun alku oli hermostunutta ja Turkki meni melko nopeasti selvään johtoon saatuaan heti omasta pelijuonestaan kiinni. Suomi onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin 7-7 ensimmäisen erän 17. minuutilla. Turkin ottaman aikalisän jälkeen peli kääntyi kuitenkin selvästi heille ja puoliajalla pelitilanne oli jo 9-15. Turkki jatkoi vahvaa esitystään toisella puoliajalla  […]

T96 EM-karsintajoukkue valittu

W19 EM-karsinnat pelataan tulevana viikonloppuna Pirkkolassa. Lopulliseen edustuskokoonpanoon on valittu:                  Back Linnéa                  Andersson Annika                   Ojala Alexandra            Böckelman Sophia                   […]

P96 valmistautuu avoimiin EM-kisoihin

P96-maajoukkueille pidetään avoimet EM-kisat 29.6-3.7 Göteborgissa, Partille Cupin yhteydessä. Suomen P96 joukkue valmistautuu tuleviin kisoihin seuraavasti: Siuntio 13.-14.5 Turku 23.-24.5 Suurleiri 4.-7.6 Tukholma 13.-14.6 Osallistujat ja lisäinfoa tulevista tapahtumista viikolla 18.   Tuomas Laine joukkueenjohtaja

T96 EM-Karsintoihin valmistelevalle leirille Solvallaan 10.-12.4.15

T96 Maajoukkueen EM-Karsinnat Pirkkolassa lähestyvät todella kovaa vauhtia ja pelaajat kokoontuvatkin seuraavan kerran Solvallassa 10.-12.4.2015 pidettävälle maajoukkueleirille. Tarkoituksena on nyt hioa kuvioita ja harjoitella yhteispeliä jotta karsinnoista saadaan lentoliput Espanjan EM-Kisoihin. Vaikka vastus onkin kova, on meillä hyvällä joukkuepelillä erinomaiset mahdollisuudet voittaa molemmat pelit. Usealla pelaajallamme on jo yli 30 kansainvälisen maaottelupelin kokemus, joten jos […]

T96 Leirille (6-8.3.2015) kutsutut pelaajat

T96 EM-Karsinnat lähestyvät ja seuraavalle valmistelevalle maajoukkueleirille on kutsuttu seuraavat pelaajat: Pelipaikka Nimi Sukunimi 1 O6 Annika Andersson 2 MV Linnea Back 3 K9 Soffi Böckelman 4 MV Cara Feodoroff 5 K6 Jessika Gammals 6 V6 Petra Gostowski 7 O9 Erica Gustafsson 8 K6 Ella Holopainen 9 MV Tinja Inget 10 K6 Lina Lundqvist 11 […]

P96 ”helmileiri” Solvallassa 6.-8.2

P96-leiri alkaa perjantaina 6.2 klo 18.00 videopalaverilla ja päättyy sunnuntaina 8.2 klo 18.00. Leirin hinta on 130 euroa. Oma juomapullo ja sisä- ja ulkoiluvarusteet mukaan. Joukkueen johto on valinnut seuraavat pelaajat leirille: Atte Pakarinen Akilles, Henri Hagman Atlas, Alexander Schmidt Dicken, Tommi Kanerva Atlas Simon Blomfeldt Akilles, Linus Sandblom Hangö IK, Benjamin Helander Alingsås HK, […]

T96 ja EM-karsinta lähestyy!

Suomi on saanut mahdollisuuden järjestää oman karsintaryhmänsä pelit Suomessa, ja Suomen Käsipalloliitto on päättänyt tarttua tilaisuuteen ja järjestää karsinnat Pirkkolassa, Helsingissä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tyttöjen EM-karsinnat järjestetään Suomessa ja yhdessä liiton kanssa haluammekin järjestää hyvät kisat. Jotta karsinnat onnistuisivat mahdollisimman hyvin, on myös pelaajien valmistauduttava ja harjoiteltava ahkerasti. Valmennusjohto on tehnyt kaikkensa järjestääkseen […]

T96 maajoukkue aloittaa valmistautumisen kotikarsintoihin heti tammikuussa 3.-4.1.

Seuraava iso koitos T96 maajoukkueelle on kulman takana oleva EM-karsinta. Karsintaturnaus järjestetään Suomessa, Pirkkolassa. Vastustajina on Unkari ja Turkki. Ensimmäinen etappi näitä karsintoja kohti alkaa heti ensi vuonna 3.-4.1.2015 jolloin pidämme päiväleirin Solvallassa. Ohjelma: 3.1.2015 2t treenit, lounas, 2t treenit. 4.1.2015 2t treenit, 2 t palaveri. Kutsutut pelaajat ovat: Pelipaikka Nimi Sukunimi 1 O6 Annika […]

Niukka tappio Virolle

P96 hävisi lauantaina Virolle 24-26 Solvallassa pelatussa maaottelussa. Ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne oli 9-14 vieraille. Päävalmentaja Mikko Koskuen kommentit: Aluksi oltiin aika jäässä, näkyi että viimeisestä maaottelusta on paljon aikaa. Toki alkuasetelmakin oli haastava kun yli puolet ykköskokoonpanosta oli poissa. Noustiin silti taistelemaan mutta ei aivan riittänyt. Viro pääsi tekemään liikaa helppoja maaleja, niin nopeita […]

P96 leiri 12-14.12

P96 joulukuun leiri on 12.-14.12 Solvallan urheiluopistolla. Leiri alkaa perjantaina klo 17.30 ja päättyy sunnuntaina klo 16.30. Seuraavat pelaajat on valittu joulukuun leirille: Atte Pakarinen Akilles, Henrik Hagman Atlas, Tommi Kanerva Atlas, Alexander Schmidt Dicken, Ian Martin SIF, Simon Blomfeldt Akilles, Linus Sandholm HIK, Joonas Nieminen ÅIFK, Albert Rehnberg West, Tatu Riihimäki BK-46, Paavo Brummer […]

T96 Maajoukkueleiri 5.–7.12.2014

Tyttömaajoukkueet kokoontuvat 5.–7.12.2014 Solvallaan. T96 ringistä on leirille kutsuttu seuraavat pelaajat: Nimi Seura Pelipaikka Kätisyys Alexandra Ojala Sparta Laita oikea Amanda Salenius HIFK Pakki vasen Anniina Nyholm Sparta Pakki/Laita oikea Annika Andersson GrIFK Laita vasen Charlotta Roos SIF MV oikea Elin Sjölund SIF Laita/ Pakki oikea Ella Holopainen Sparta K6 oikea Emilia Valkamo GrIFK Pakki […]

P96 leiri Solvallassa 14.-16.11

Joukkueenjohto on valinnut seuraavat pelaajat marraskuun leirille: Atte Pakarinen Akilles, Henri Hagman, Atlas, Alexander Schmidt Dicken, Casimir Hasselblatt Dicken, Tatu Riihimäki BK-46, Paavo Brummer Åbo IFK, Albin Järvinen SIF, Anthon Nyström Gr IFK, Niklas Koijärvi Atlas, Jonathan Berg GrIFK, Eemeli Maijala PIF, Richard Ahlgren Akilles, Elis Alander Dynamo, Vincent Voutilainen SIF, Anthon Jansen PiF, Rasmus […]

T-96 tyttöjen toinen pelipäivä

Turnauksen  lauantain peleissä kohtasi ensin Valko-Venäjä ja Liettua jossa Liettua otti selvän voiton Valko Venäjästä luvuin 31-24. Toisessa pelissä Suomi kohtasi Puolan. Edellisessä pelissä n.  2 vuotta sitten Puola voitti Suomen joukkkue luvuin 33-15. Puola ikäjoukkueenaa on n.10 parhaan joukossa  Euroopassa  joten varsin hyvästä joukosta on kyse. Pelissä Suomella oli alussa maalinteko vaikeata. Kun peliä […]

T-96 ensimmäinen ottelu Vilnassa pelattu

(FIN 29-LIT 33) Päivä nr 2 Vilnassa alkoi heti kello 8.30 aamupalalla. Bussikuljetus treeneihin kello 9.15-10.15 oli luvattu meille klo 9.00. Tytöt söivät kunnon aamupalan ja olivat valmiina lähtöön klo 9.00… No kuten joskus käy kun ei ole kotona pelaamassa niin kaikki asiat ei aina mene ihan kaavan mukaan… Bussi tuli kuin tulikin kello 10.15. […]