Teemu Tamminen Hollanti-otteluista: ”Ainakin päästään pelaamaan”

Cocksin ja miesten maajoukkueen laituri Teemu Tamminen lähtee viikonlopun maaotteluihin Hollantia vastaan hyvillä mielin.

Edellisistä otteluista on jo aikaa niin seura- kuin maajoukkueessakin ja pelinälkää Tammisella riittää.

– Hyvillä fiiliksillä ollaan, ainakin päästään pelaamaan tarpeeksi. Cocksin kanssa olemme treenanneet hyvin, mutta aika lailla ilman palloa, joten sikälikin kiva päästä taas peleihin kiinni, Tamminen kertoi perjantain ensimmäisen Hollanti-kohtaamisen aattona.

Päävalmentaja Kaj Kekin linja on ollut omaan peliin keskittyminen ja Tammisen mukaan samalla kaavalla lähdetään myös Hollanti-otteluihin.

– Ei ole hirveästi Hollantia käyty läpi, eikä varmaan käydäkään. Emme ota hirveää stressiä vastustajasta. Toki Hollanti tiedetään ja kyllä sieltä lähtökohtaisesti meitä taitavampi joukkue tulee vastaan, joten hyvät haasteet edessä, Tamminen miettii.

Suomella on ryhmässä kaksi maalivahtia ja 13 kenttäpelaajaa, joten minuutteja kolmessa ottelussa riittää varmasti kaikille.

– Toivotaan vain, että kaikki pysyvät ehjinä ja pääsemme jokainen nauttimaan handiksesta oikein kunnolla.

Suomen ja Hollannin ensimmäinen kohtaaminen SISU Arenalla Karjaalla alkaa perjantaina kello 19.00.

 

 

 

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *