Suomelle selvä tappio EM-jatkokarsintojen päätösottelussa

Suomen miesten maajoukkue pelasi viimeisen EM-jatkokarsintaottelunsa lauantaina Espanjassa. Kummallekin panoksettomassa ottelussa Espanja jyräsi 46-16 (27-9)-voittoon.

Espanja otti isännän otteet heti alusta lähtien eikä Suomi pysynyt maailman huippumaan vauhdissa mukana. Tauolle mentäessä lukemat olivat Espanjalle 27-9. Espanjan tahti ei juuri hidastunut toisella puoliajalla eikä siipirikkoinen Suomi pystynyt vastaamaan leveällä materiaalilla jyllänneelle isäntäjoukkueelle.

– Espanja pelasi hyvin alusta loppuun. Meiltä ei onnistunut tänään mikään. Meillä eivät toimineet jalat eikä pää. Sulimme kuumuuteen. Vaikea löytää tästä mitään positiivista, Suomen päävalmentaja Kaj Kekki harmitteli ottelun jälkeen.

– Kyllähän se ottaa päähän, että turpaan tulee niin, että tukka lähtee. Ei sitä auta kuitenkaan jäädä murehtimaan, vaan katse on siirrettävä eteenpäin. Tänään oli selkeä ero fysiikassa, Kekki jatkoi.

Suomi jäi hyvien taistelujen jälkeen lohkossaan lopulta viimeiseksi. Kuudesta ottelusta tuli saldoksi yksi voitto, kun Suomi voitti vieraskentällä Itävallan. Karsintoihin mahtui kuitenkin myös positiivisia asioita.

– Yksi osoitus oli, että hyvänä päivänä pystymme haastamaan itseämme vähän lähempänä olevia joukkueita. Fakta kuitenkin on se, että kärkijoukkueista olemme edelleen kautena. Karsinnoissa pelasimme yhden pelin, jossa pelasimme koko ajan hyvin. Kahdessa viimeisessä ottelussa olimme sitten pahasti vajaalukuisia eikä meillä Espanjaakaan vastaan ollut kuin 13 miestä pöytäkirjassa. Viime pelissä Itävaltaa vastaan hyökkäyspeli kulki vielä hyvin, mutta puolustuksessa fysiikka ei riittänyt. Tästä täytyy ottaa opiksi tulevaisuutta ajatellen.

Suomen käsipallomaajoukkue suuntaakin katseensa kohti MM-karsintoja.

– Syyskuussa kokoonnumme leirille ja sen jälkeen alkavat MM-karsinnat. Teemme koko ajan töitä kohti 2020 kisoja kohti eikä tämä muuttanut sitä millään tavalla, Kekki päätti.

EM-jatkokarsintaa, Pabellon Municipal Pitiu Rochel, Espanja:

Espanja-Suomi 46-16 (27-9)

Suomen maalintekijät:
Benny Broman 3, Benjamin Helander 3, Roni Syrjälä 2, Joacim Broman 2, Kristian Jansson 2, Miro Koljonen 1, Fredrik Forss 1, Richard Sundberg 1, Ben Weber 1

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *