Seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika on 11.11.-16.12.2016

HAKUAIKA 11.11.-16.12.2016 klo 16.15

Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen. Seuratuki on tarkoitettu valtionavustukseksi silloin, kun seura haluaa kehittää lasten ja nuorten matalan harrastuskynnyksen toimintaa, kokeilla innovatiivisia uusia juttuja, lisätä toimintaan monipuolisuutta uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuen avulla edistetään monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Haku on kaksivaiheinen ja avautunut tänään 11.11.2016.
Sähköisen seuraverkkoon tehdyn hakemuksen lisäksi hakijan tulee tulostaa, allekirjoittaa ja postittaa sama hakemus paperisena. Paperisesta hakemuksesta tulee ilmetä, että se on postitettu viimeistään 16.12.2016 (postileima).

Päätökset avustuksista pyritään tekemään huhtikuun loppuun mennessä 2017.

Avustuksiin on käytettävissä enintään 4 000 000 euroa.

Avustuksen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten liikunnan harrastamista sekä monipuolistaa organisoidun liikunnan harrastusmahdollisuuksia.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

Avustuksella edistetään valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen sisältyvää ministeriön strategista tavoitetta liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta, jossa painopisteenä ovat erityisesti lapset ja nuoret.

Tuettavien hankkeiden tulee toteuttaa yhtä tai useampaa seuraavista alatavoitteista:

  • lisätä lasten ja nuorten harrastajamääriä ja/tai –ryhmiä seurassa
  • mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen
  • edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia
  • ehkäistä liikunnasta luopumista eli drop outia pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina
  • hillitä harrastamisen kustannuksia ja osallistumismaksuja lasten ja nuorten liikunnassa
  • edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatun seuratoiminnan kautta
  • edistää koko perheen liikkumista (perheliikunta)
  • mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa
  • edistää maahanmuuttajalasten kotouttamista liikunnan avulla
  • vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä vapaaehtoistoimintaa, sekä lisätä osaamista
  • edistää monipuolista ja laadukasta seuratoimintaa
  • kehittää innovatiivisia ja uudenlaisia toimintamalleja

Lue tarkemmin seuratuen hausta OKM:n sivuilta.

Lähde: OKM:n tiedote

Lisätietoja Käsipalloliitosta: taneli.tiilikainen[at]finnhandball.net 040 3545 810

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *