P98-maajoukkue avaa urheilutapahtumat Siuntion uudessa Folksam Arenassa

Poikien -98 maajoukkue saa kunnian korkata uutuuttaan kiiltävät tilat Siuntiossa, monitoimihalli Folksam Arenassa. Ajankohta on heinäkuun toinen viikonloppu (7.-8.7.) ja vastaan astuu Sveitsin vastaava joukkue. Folksam Arena on viimeistä silausta vaille valmis, maaotteluihin mennessä kaikki on jo kunnossa vastaanottamaan hallin ensimmäisen urheilutapahtuman.

P98-maajoukkue aloittaa Siuntiosta tavoitteellisen valmistautumisen elokuun EM-kisoja varten. Sveitsiä vastaan pelataan kolme harjoitusmaaottelua ja samanaikaisesti leireillään Kisakallion Urheiluopistolla. Myös Sveitsi viimeistelee kuvioitaan yhtäaikaisesti opistolla. Maaotteluista kaksi ensimmäistä ottelua pelataan perjantaina 8.7. klo 18:30 ja lauantaina 9.7. klo 16:00 Siuntiossa. Kolmas ottelu pelataan sunnuntaina 10.7. klo 10:30 Kisakalliossa.

Kummatkin joukkueet valmistautuvat elokuun EM-kisoihin. Sveitsi pelaa kisaottelunsa Kroatiassa ja Suomi Bulgariassa. Euroopan rankinglistan 16 parasta pelaavat Euroopan mestaruudesta Zagrebissa, ja Sveitsi on siellä mukana. Suomen joukkue taistelee noususta 16 parhaan joukkoon Varnassa. Suomi pelaa B-lohkossa, jossa vastustajina ovat Turkki, Bulgaria, Luxemburg ja Färsaaret. Joukkueen ainoa tavoite on nousta rankinglistalla 16 parhaan joukkoon.

Vuosituhannen alussa Sveitsi peittosi Suomen juniorijoukkueita suurilukuisesti, mutta viime vuosina keskinäiset ottelut ovat olleet välillä hyvinkin tasaisia. Mainittakoon että Merzigin Victor’s Cup-turnauksessa vuonna 2008 tuli suomalaisille maalin voitto semifinaalissa. Tulevat harjoitusottelut ovat siitä syystä hyvä mittari Bulgarian kisoja varten.

Pelikentällä tulee varmasti olemaan menoa ja meininkiä. Koska Suomen EM-joukkueen pelipaikat ovat vielä jakamatta, niin jokainen pelaaja haluaa aivan varmasti näyttää parhaat puolensa näissä otteluissa.

Joukkue toivoo runsaasti yleisöä kannustamaan näihin peleihin. Se kahdeksas pelaaja katsomossa on uskomattoman tärkeä tekijä, fiiliksen tekijä.

Samalla on yleisöllä mahdollisuus tutustua uuteen monitoimihalliin Folksam Arenaan, ja P98 taustajoukot pitävät huolen monipuolisesta ”puffetti-tarjoilusta”.

Valmennusjohto on kutsunut seuraavat pelaajat maaotteluihin:

Bobe Thomas ThSV Eisenach (GER),Granlund Robin Dicken, Hammarberg Wilhelm GrIFK, Helander Benjamin Alingsås HK (SWE), Hollfast Robin Dicken, Karlsson Fredrik SIF, Kavaleff Niclas Dicken, Kettunen Jasse Atlas, Koistinen Leevi Cocks, Laaksonen Artturi Atlas, Lindberg Linus BK-46, Löfgren Linus BK-46, Maijala Eemeli ÅIFK, Marjamäki Atte SIF, Montonen Gusten Dicken, Muje Joonas Dynamo, Nilsson Felix Dicken, Rehnberg Axel SIF, Remonen Oliver Alingsås HK (SWE), Seppälä Markus Dicken, Sjöblom Peik GrIFK, Sjöman Linus BK-46, Vaahtoranta Alex SIF, Weurlander Carl KyIF.

 

schweitz_final_2306

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *