Käsipalloliitto muuttaa ensi tammikuussa uusiin tiloihin

 Urheiluyhteisön muutto uusiin tiloihin toteutuu – myös Käsipalloliitto muuttaa

Olympiakomitean hallitus on kokouksessaan 12.5.2017 päättänyt uudesta toimitilaratkaisusta. Urheiluyhteisön tahtotila on tehtyjen haastattelujen perusteella toimia yhteisissä toimitiloissa. Nyt valittu toimitilaratkaisu on sellainen, että sinne saadaan valtaosa urheilujärjestöjä mukaan.

– Tavoitteidemme ja tehtyjen lukuisten selvitysten myötä mahdollisia uusia toimitiloja valittiin kolme. Niistä parhaaksi osoittautui Valimotie 10:n kiinteistö, jonne on tarkoitus muuttaa viimeistään tammikuussa 2018, kertoo Olympiakomitean talousjohtaja Arto Kuusisto.

Pitäjänmäellä sijaitsevat tilat ovat tehokkaat ja laadukkaat. Myös tilojen hinta on ollut avainasemassa päätöstä tehtäessä.

– Valimotien tilojen sijainti on toimiva. Sinne on hyvät julkiset ja kevyen liikenteen yhteydet ja se on myös autolla helposti saavutettavissa, Kuusisto sanoo.

Suunnittelutyö ja muutto uusiin tiloihin toteutetaan yhdessä lajiliittojen kanssa. Työ aloitetaan jo kesäkuun aikana, joten Radiokadulla aloitetaan nyt muuton valmistelut.

Myös Käsipalloliitto muuttaa tammikuussa Valimotielle, aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

https://www.olympiakomitea.fi/2017/05/18/urheiluyhteison-muutto-uusiin-tiloihin-toteutuu/

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *