Puhuri Färsaarten suunnalta vei haaveet lohkovoitosta

SUOMI – FÄRSAARET 25 – 30 (10-18)

Suomen kolmas ottelu Bulgarian EM-kisoissa päättyi karvaaseen tappioon Färsaarten joukkueelle. Ottelun ensimmäinen vartti oli vastustajan näytöstä, eikä siinä Suomi pojalla ollut mitään jakoa. Jos pelikello näyttää 16:50, ja tehtyjä maaleja on kaksi kappaletta ja vastustajalla 10, niin tällä tasolla kiinni kurominen vaatii jo aikamoisen ihmeen.

Ottelu tosiaan alkoi suomalaisten osalta synkästi. Peli näytti lohduttomalta, neuvottomalta ja ilottomalta. Tuntui siltä kuin pojat olisivat olleet joukkueena ensimmäisissä yhteisissä harjoituksissa. Mikään ei tahtonut onnistua. Teknisiä virheitä toistakymmentä ja maalivahdin torjuntoja puoli tusinaa. Keskiviikon hyvä lataus oli unohtunut pukukoppiin, kun taasen Färsaarten pojilta onnistui kaikki mahdollinen. Rivit saatiin jotenkin koottua kasaan erän toisella puoliskolla, mutta maalieroa ei saatu kavennettua. Tauolle lähdettiin kahdeksan maalin tappioasemasta.

Toinen puoliaika oli jo suomalaisten osalta huomattavasti tehokkaampaa pelaamista. Vastustaja saatiin pidettyä paremmin kurissa, ja sinnikäs takaa-ajo tuotti tulosta. Riskillä ja taktiikkakuvioita muuttamalla päästiin jo neljän maalin päähän Färsaaresta. Nousu näytti todella hyvältä, mutta maaliero oli kaikesta huolimatta toivottoman iso. Ulosajot ja harhasyötöt pilasivat lopullisesti kovan yrityksen, ja Färsaaret vei ottelun viidellä maalilla.

Vaikeaa oli tänään, ja se haave lohkovoitosta kilpistyi katkeraan tappioon. Kun kaiken lisäksi Turkki pöllytti Bulgarian, niin teoreettisetkin mahdollisuudet menivät siinä. Turnaus kuitenkin jatkuu huomenna, ja vastassa on lohkovoittaja Turkki klo 17:30. Raati valitsi Suomen parhaaksi pelaajaksi aina taistelevan Linus Sjömanin.

Suomen joukkue ja maalintekijät: Leevi Koistinen, Jasse Kettunen, Linus Sjöman 6, Eemeli Maijala, Markus Seppälä, Benjamin Helander 5, Gusten Montonen 4, Linus Löfgren, Wilhelm Hammarberg 2, Atte Marjamäki, Niclas Kavaleff, Peik Sjöblom 6, Carl Weurlander 1, Thomas Bobe, Fredrik Karlsson1

FIN - FAR 6

FIN - FAR 3

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *