P98 kolmanneksi Liettuan turnauksessa

Suomi – Latvia 24 – 24 (10-13)

Tasapeli Latviaa vastaan Janis Grinbergasin muistoturnauksessa toi Suomelle turnauksen kolmostilan. Eiliset ryminät olivat jostain syystä unohtuneet, ja nihkeys oli yleiskuva suomalaisten otteissa. Liettuapelin rentous ja vaivattomuus eivät olleet tänään mukana. Varsinkin ensimmäisen puoliajan esitys oli tahmeaa tervanjuontia. Toisella jaksolla sentään herättiin ja saatiin peli tasoihin. Voiton avaimet olivat jälleen ulottuvilla mutta loppuminuutit olivat tuskaa.

Peli eteni alussa tasaisissa merkeissä aina tilanteeseen 4 – 4, mutta sitten iski jo tutuksi tullut rähmähetki. Liettualaiset päästettiin hitaasti mutta varmasti kasvattamaan etumatkaa, ja parhaimmillaan se oli jo kuusi maalia. Jakson kaksi viimeistä minuuttia havahduttiin yhtäkkiä pelaamaan ja saatiin lukemat hieman kauniimmiksi.

Toisella puoliajalla hyökkäyksiin saatiin parempi teho mutta puolustus oli edelleen se heikoin lenkki. Jostain syystä takavedot läpäisivät muurin luvattoman helposti. Pelikellon näyttäessä 45 minuuttia Suomi oli kuronut maalieron kiinni, ja muutaman hetken jälkeen johdossa. Ottelun loppuminuutit olivat jälleen harmaita hiuksia aiheuttavia hetkiä. Välillä tuntui että vastustajalle tarjotaan väkisin kaksi pistettä, sillä teknisiä virheitä ja huolimattomia syöttöjä viljeltiin tuhottomasti. Onneksi poikien hermo sentään kesti sen verran että päästiin tasoihin.

”Uskon että olemme oikealla tiellä. Ensimmäisessä ottelussa Viroa vastaan jäimme fyysisesti vahvan vastustajan jalkoihin. Liettua ottelu oli huikea taistelu ja ylivoimaisesti projektimme parasta peliä. Harmi että voitto riistettiin joukkueelta, joka sen olisi ansainnut. Kolmannessa ottelussa Latviaa vastaan emme saaneet aivan parasta itsestämme irti ja teimme vastustajan maalivahdista sankarin. Kokonaisuudessaan turnaus palveli joukkueen tarpeita ja menemme joukkueena koko ajan eteenpäin”. toteaa päävalmentaja Jaakko Horelli.

Suomen joukkue: Axel Rehnberg, Jasse Kettunen, Linus Sjöman 2, Eemeli Maijala 3, Linus Lindberg, Markus Seppälä, Gusten Montonen, Artturi Laaksonen, Benjamin Helander 5, Alex Vaahtoranta , Leevi Koistinen, Wilhelm Hammarberg 8, Anton Jansén, Atte Marjamäki 4, Sami Karhunen 2, Harri Loikala

0 Vastaukset

Jätä kommentti

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *