Suomi puristi väkisin voiton Latviasta

Suomen P00-maajoukkue päätti Janis Grinbergas-turnauksen voitokkaasti pienimmällä mahdollisella marginaalilla Latviasta. Lopputuloksen 24-23 (12-9) myötä Suomen saldo turnauksessa oli tappioton.

Ottelu oli melko rikkonainen ja erityisesti avauspuolikkaalla Latvia teki kaikkensa estääkseen Suomen maalinteon ja se näkyi paitsi rankkari-, myös jäähytilastossa, jonne vastapuolelle merkattiin yhdeksän kaksiminuuttista. Latvian laitapuolustaja näki punaista jo 16 minuutin pelin jälkeen torpattuaan kolmannen kerran jäähyn arvoisesti Suomen hyökkääjän kanveesiin. Seitsemän metrin viivalla Suomi oli erehtymätön kun turnauksen maalikuninkuuden voittanut Henry Juslin rankaisi kolmasti ja heittovastuun jatkossa saanut Oliver Nordlund onnistui peräti kuudesti.

Tauon jälkeen Suomen peli oli hetken sekaisin ja Latvia pääsi toviksi kuskin paikalle, mutta vimmatusti tsempanneet suomalaiset eivät tässäkään ottelussa antaneet missään vaiheessa periksi. Eero Laineen kontramaali vain muutama sekunti ennen loppua päätti kahden väsyneen joukkueen turnauksen Suomen kannalta hienosti.

Aivan turnausvoittoon ei tasapeli ja kaksi voittoa riittänyt sillä tasapisteisiin päätynyt ja Suomen tavoin tappioitta turnauksen läpivienyt ennakkosuosikki Puola veti pitemmän korren maalierovertailussa, josta ei jäänyt jossiteltavaa. Suomen saldo +8 (Puolan +27) riitti kuitenkin kunniakkaaseen kakkostilaan. Liettua sijoittui kolmanneksi ja Latvia jätettiin jumboksi.

Suomen joukkue ja maalintekijät

Oliver Nordlund 10 (6), Henry Juslin 7 (3), Eero Laine 2, Mikael Manderoos 1, Miro Viitamäki 1, Edvin Voutilainen 1, Santeri Maijala 1, Max Westerlund 1, Robert Bäckman, Miska Henriksson, Kalle Kankaanpää, Daniel Segerscrantz, Tommi Haverinen, Oscar Snellman, Lauri Arkko.

Turnauksen direktoraatti valitsi Suomen Oscar Snellmanin parhaaksi maalivahdiksi, Henry Juslin oli paras maalintekijä. Onnittelut molemmille!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *