MIESTEN MAAJOUKKUEELTA 2200 KERTAA KIITOS YLEISÖLLE

Vantaan Energia Areenalla oli lauantaina yleisöä huimat 2200 henkilöä seuraamassa Suomi – Espanja EM-karsintaottelua. Heistä jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä miesten maajoukkue haluaa antaa sydämelliset kiitokset kannustuksesta. Joukkue oli sitä toivonut ja sen se myös sai. Alusta lähtien se kaivattu kahdeksas pelaaja oli juonessa mukana. Tämä oli iso tekijä joka siivitti joukkueen suurenmoiseen suoritukseen.

Yleisöä ylistäen

Suomen Miesten Käsipallomaajoukkue


2 Vastaukset
  1. Marianna Loikala says:

    Hei !

    kyllä oli mahtava matsi. Hyvä SUOMI !
    Tosin taas jäi matsin loppumisen jälkeinen hetki hieman harmittamaan. Ihmisillä on kiire pois, eikä maajoukkue ehtinyt tai tullut kiittäneeksi. Viime matsissa he kiittivät, katsoen ja taputtaen, tosin siis tyhjeneviin katsomoihin päin.

    Olisiko mahdollista kehittää katsomokulttuuria siten, että matsin kuuluttaja veisi tilaisuuden ihan loppuun asti ?
    Sopisi etukäteen sopivasta tavasta maajoukkueen kanssa. Eli annettaisiin maajoukkueellekin mahdollisuus kiittää paikoillaan olevaa yleisöä silmästä silmään.

    Terveisin,
    Marianna

    • paivi says:

      Hei,

      yritetään huhtikuussa pitää porukat pidempään paikalla, joukkue haluaa kiittää yleisöä.

Kommentointi on suljettu.